Long live the new flesh!! Cronenberg palaa lempiaiheidensa pariin. Orgaanit hyllyy ja elimet vilkkuu. Leffa tarttui oitis handuun Anttilan ALE-laarista, olinhan odotellutkin jo sopivaa saumaa elokuvan näkemiseen. Allright, Cronenberg on käsitellyt stereot ja videot, joten eiköhän tämä ollutkin jo odotettavissa. Videopelithän ne siellä pistää ihmispoloista sekaisin.
Jäyhän alun jälkeen leffa tempas mukaansa. Tuttu kummallinen fiilis seuras kokoajan mukana. Juonesta on turha pölistä sen enempää, ettei lipsahda mitään “oleellista”, sen kuitenkin voi todeta että juonessa löytyy ja toimii ihan oukei!
Mukavaa plussaa antaa erilainen lähestymistapa aiheen huomioon ottaen. Efektit on persoonallisia eivätkä mitään scifihapatusta. Tietynlaista otetta ja kannanottoa on havaittavissa. Tästä leffasta puhuttaessa on pakko vertailla Daavidin edellisiin tekemisiin (kun ei perskules tiedä mihin muuhunkaan) ja piirun verran tuotannon paremmalle puolelle menee. Leffan tietty sukulaisuus tekijän tiettyihin edeltäjiin oli turhankin läpinäkyvää, mutta kun sen ei antanut häiritä niin “löllöjännepistoolit” voi iloisesti laulaa…
Jatkossa ainakin muistaa ettei päästä ketä tahansa asentamaan bioporttia, sehän perskules voi vaikka tulehtua. Pisteet taatusta Cronenberg tunnelmasta, jota valitettavasti tän leffan kohdalla verottaa jo mainitut liian tutuilta vaikuttavat elementit.
