Cube on elokuva josta ei kannata paljastaa liikaa. Siitä voi vain kertoa miltä se tuntuu ja mitä kannattaa tehdä ennen kuin aloittaa katsomisen.
Esivalmistelut. Jos katsot Cuben DVD:ltä, niin jätä extrasälien katsominen leffan jälkeen. Näin et paljasta itsellesi liikaa leffasta. Jos tuijottelet elokuvia widescreen-töllöstä, aseta kuva perinteiseen 4:3 -kokoon. Tällä tehostetaan kuution tunnetta, kun laajassa ruudussa on mustapalkein reunustettu kuvakuutio. Sulje vielä puhelin ennen katselun aloittamista. Poikkeuksellisesti Sohvaperunoiden tavoille, en suosittele ruokaa ollenkaan nautittavaksi elokuvan oheen.
No mitä fiiliksiä leffa aiheuttaa? Jo alkukuvat ovat kuin saisi märästä villasukasta naamalle. Kaikki on siis tässä leffassa mahdollista, joten antaa mennä. Välillä tulee mieleen Cronenbergin työt ja välillä jokin tutkielma ihmismielestä, kun liian pieneen tilaan on ängetty liian monta ihmistä. Ja kaikki on sovellettu viimeisen päälle visuaalisesti. Ohjaaja Vincenzo Natali on kasannut kokonaisuuden joka vie mennessään. Hahmojen ahdistavaan tilaan eläytyy mukaan: toivo ja epäilys on koko ajan päällä. Kun ohjaajan, saati näyttelijöiden aikaisemmista suorituksista ei ole mitään tietoa, ei voi odottaa patenttiratkaisuakaan. Yllätys on pelin suola, kuten Atik Ismail sanoisi.
Cube on tehty pienistä elementeistä ja vähillä näyttelijöillä. Mutta se mikä on tehty, on tehty huolella. Tiedot ohjaajasta kertovat sarjistaustasta ja Natali tekee myös muille leffamaakareille kuvakäsiksiä. Varsinkin sarjakuvapuoli näkyy myös Cubessa kuvantekijän visuaalisuutena.
Tieteiskauhu lienee se kategoria, mihin vuokraamot Cuben sijoittaa. Älä kuitenkaan ota mitään ennakkoasennetta leffaa kohtaan, vaan tökkää koneeseen ja keskity.
