Kun taivaalta hirvittävää vauhtia syöksyvä pyrstötähti uhkaa murskata kaiken alleen, mikä neuvoksi? No Muumipeikko ystävineen tietenkin! Tässä lähes joka joulu TV2:lla esitettävässä piirroselokuvassa yhdistyvät lämminhenkisyys, vilpittömyys, ystävyys ja toivo. Monta monituista kertaa pienenä tämän elokuvan nähtyään, ei voi kuin ihmetellä, miten sen viehätysvoima edelleen säilyy. Vaikka repliikit osataankin jo ulkoa, niin antaa mennä vaan!
Muumiperhe saa kummallisen vieraan kun Muumipapan sillanrakennusurakan takia kotinsa menettänyt piisamirotta asettuu muumien luo asumaan. Illallispöydässä piisamirotta jakaa filosofisia ajatuksiaan tulevasta kauhusta ja onnettomuudesta, jonka hän kokee olevan tulossa. Kun aamulla maan huomataankin olevan mustan noen peitossa, alkaa Muumipeikon, pikku Myyn, Nipsun ja myöhemmin matkalla vastaan tulevan Nuuskamuikkusen taivallus kohti kaukaista tähtitornia selityksen saamiseksi. Karmea totuus paljastuukin, kun tähtitornin astrologit paljastavat valtavan pyrstötähden olevan matkalla kohti Maata. ”Voihan nenä!”
Matkalla tähtitornille ja takaisin joukkio kokee monia vaaroja granaatteja vartioivasta liskosta Niiskuja syövään Angostuurapensaaseen. Väistämätön kilpajuoksu alati vaarallisemmiksi muuttuvien olosuhteiden keskellä kohti Muumilaaksoa on hykerryttävää (ja nuoremmille katsojille vähintäänkin jännittävää) katseltavaa. Juoni kuljettaa loistavasti läpi elokuvan enemmän tai vähemmän Tove Janssonin samannimiseen kirjaan pohjautuen, ja ottaa katsojan avoimesti osaksi tarinaa. Mukana onkin mielenkiintoista jännittää, ovatko Muumipappa ja Muumimamma vielä kotona valmiina juhlimaan palaavan Muumipeikon syntymäpäiviä.
Ääninäyttelijät ovat tehneet loistavaa työtä, eikä joidenkin hahmojen TV-sarjasta eroava ääni haittaa ollenkaan, vaan kaikki hahmot otetaan avosylin vastaan. Pikku Myy on tomerana aina ensimmäisenä menossa ”Yykaa yykaa yykaa, minä olen hämähäkki!”, Nipsu puolestaan hidastelee hajamielisenä ja keskittymiskyvyttömänä aina joukon hännillä ”Minä en jaksa enää, jalkani ovat muussia!” ja Muumipeikko haaveilee etunenässä kauniista Niiskuneidistä ”Kullankeltainen otsatukka…” Hahmojen välinen vuorovaikutus on lämminhenkistä ja vilpitöntä, ja katsojan sympatia saadaankin heräämään. Hemulin ahdinkoon ottaa tahtomattaan osaa, kun hän kaipailee tuulen mukana karkaamia postimerkkejään.
Muumipeikko ja pyrstötähti on elokuva, jonka jokainen voisi katsoa ainakin kerran vuodessa. Se muistuttaa sopivasti siitä, mitä todellinen luottamus on, mitä pitää olla valmis tekemään ystävien puolesta, sekä mitä kaikkea kuuluu käsitteeseen positiivisuus. Itse rakastan elokuvan huolettomia ja humoristisia keskusteluja, joista saavat kaikenikäiset paljon irti. Elokuvan värimaailma on myös pirteän syksyinen kaikkine maisemineen. Kyllä se on hauska muistella, miten pienempänä tuli hypittyä tasajalkaa kiihtymyksestä, kun pyrstötähti tulee, eikä Nipsua näy missään. ”Se on psykosomaattista! Yläpää ei tunne pelkoa, mutta jalat tutisevat.” Loistavien ääninäyttelijöiden, mukavan taustamusiikin, rytmikkään juonen, ja muumien yleisen habituksen siivittämänä on Muumipeikko ja pyrstötähti joka joulun kestohitti!
