Halloween –leffa kärsii aina silloin jos esituotannossa, kuvauksissa tai jälkituotannossa on ollut liikaa ongelmia ja lopputuloksena Halloween 5 toimii siitä esimerkkinä. Projekti vaan syöksyi tuotantoon ennen käsikirjoituksen kunnollista terästystä ja niin se ilmestyi vain vuotta myöhemmin nelososan jälkeen, mikä ei ole hyvä idea nelosen tultua videomyyntiin samoihin aikoihin. Kauhusarjassa viitonen on aina se kyseenalaisin. Jokin ei toimi, yritetään tehdä jotain uutta ja lopulta visio on sekava. Halloween 5:ssa on sata ja yksi ongelmaa puolitoistatuntisen kestonsa ajan. Joka pätkässä on jotain mitä haukkua, oli se sitten ärsyttävä hahmo tai tarinan epäloogisuus, mutta jotain on pelastettavissa, vai mitä?
Edellisen osan Jamie on lasten parantolassa ja pyhäinpäivän aatto lähestyy taas. Tohtori Loomis on Jamien lailla odottanut Michaelin paluuta ja eivät ainakaan turhaan, sillä merkkejä näkyy ja tällä kertaa ollaan valmiina, sillä Jamielle on kehittynyt telepaattinen yhteys (!) setänsä kanssa.
Mistä aloittaisi? Aloitetaan pienistä loogisista virheistä, kuten naamarin vaihtuminen yhtäkkiä (huonompaan maskiin) ja Myersin talon erinäköinen ulkomuoto, mutta äsken mainittu telepaattinen yhteys vasta sitä analysointia kaipaa. Miksi se oli tarpeen, että Jamiella on linkki setäänsä? Pari selitystä tulee kyllä, mutta tätä kautta hän näkee minne Michael iskee seuraavaksi ja hänet siis voidaan napata helposti. Nelosen lopetuksen jälkeen tämä tuntuisi järkevältä, mutta viitonen hukkasi potentiaalinsa tekemällä tälle sivujuonelle hyvin vähän vaikutusta ja niin siitä tulee pelkkä typerä juoniväline. Ja muuten, miten se tapahtui? Pelkällä Michaelin sielun kosketuksella, vai? Näille jutuille keksii varmaan jonkinlaisen selityksen, mutta tällaiset asiat osoittavat, että oliko kaikki sittenkään järjestyksessä. Esimerkiksi sitä en ymmärrä, että eräässä kohtauksessa näyttää siltä, että Michael löysi Jamien ja jahtaa tätä, mutta se osoittautuukin väärinkäsitykseksi. Sen sijaan Michael lähtee vainoamaan joitain toisia ja leffa saa lisää kestoaikaa. Tai sitten vielä alkukohtauksen kalastajaparka, joka oli niin yksinäinen, että säilytti loukkaantuneen Michaelin tuvassaan kokonaisen vuoden kertomatta kenellekään ja niin se virhe tuli tehtyä, kun ”The Shape” herää taas.
Miten tähän typeryyteen päädyttiin? Kuvauksissa oli jännitettä, koskien veren määrää, oli myös käsikirjoitus ja tarina täynnä aukkoja, joten riippuen katsojan näkemyksestä, leffa taisi kärsiä seuraukset. Ohjaaja Dominique Othenin-Girard saa hyväksyä vastuun. Hänen visionsa oli joko kunnianhimoinen, yhdentekevä tai molempia yhtaikaa, koska kaiken edellä mainitun ohella löytyy hyvää ja huonoa. Näitä elokuvia usein auttaneet alkutekstit ja synkät musiikkipätkät auttavat myös tätäkin osaa tarttumaan tunnelmaan. Oli myös hiljaisia hetkiä, mitkä auttoivat jännityksen kehittämisessä, mutta sitten on ärsyttäviä väärinkäsityksiä kaksi tai kolme liikaa.
Meillä on yhä loistava Donald Pleasence tohtori Loomisina, mutta valitettavasti hänelläkin oli huonot hetkensä. Pleasence oli niinkin avoin eräässä haastattelussa, että sanoi käsikirjoitusta typeräksi. Ehkä sen takia Loomis tuntuukin välillä liian teatraaliselta, kun lopputulos oli selvää veteraaninäyttelijälle. Silti tämä sama veteraaninäyttelijä suoriutuu tehtävästään kuin ammattilainen eikä vetovoimaa olisi ilman häntä. Danielle Harris jatkaa hyvin nelosen viitoittamalla tiellä ilman sen suurempaa mokaa, kuten myös Ellie Cornell Rachelin roolissa. Epäkunnioittavan kirjoittajan kautta Rachelin osuuden kuuluu varmaan korostaa jännitystä, mutta se osoittautuu virheeksi, koska me saamme seurata puoli tuntia uuden hahmon Tinan ja hänen ärsyttävien kavereidensa onnetonta smalltalkia. Tämä hahmo on yleensä useimpien fanien tappolistalla. Myönnetään, että se minkä on tarkoitus olla hauskaa, onkin ärsyttävää. Mutta Tinaa esittävä Wendy Kaplan suoriutuu kohtuullisesti vakavista hetkistään ja palauttaa osan uskottavuudestaan, mutta vahinko on jo tehty. Jos Tina ja hänen ystävänsä eivät olleet tarpeeksi, lisää tulee. Jamiella on poikaystävä Billy… koska Halloween –leffaan tarvitsee aina uuden skidin. Sitten on koominen poliisikaksikko keventämässä tunnelmaa. Kaksi arvausta mitä heille tapahtuu.
Tämä osa ei tiedä onko se hyvä Halloween vai huono Friday the 13th? Se on ehkä olemukseltaan enemmän jälkimmäinen ja kaiken muun osalta edellinen. Väkivaltainen olemus ei haittaa tällaisissa leffoissa, jos se tehtiin oikein. Jos veri ja suolenpätkät olivat tärkeitä tässä osassa, se ei tee sitä kunnolla. Tinan poikaystävä Mikey on poikkeus uusista henkilöhahmoista. Hän on ainoa, joka saa edes vähänkin nauramaan, joten hän on siedettävä tyyppi ja hänen lähtönsä oli tyylikäs. Tätä lukuun ottamatta, muut pätkät eivät tee vaikutusta. Ne ovat joko liian väärin, liian naurettavia, liian arvattavia ja liian sitä ja tätä. Jos hahmot riehuvat ympäriinsä kuin päättömät apinat, se todella vaikuttaa meihin positiivisesti, kun he heittävät veivinsä. Tällaisen gallerian suhteen käsikirjoituksen tai näyttelijöiden pitäisi hoksata jotain, jotta murhapätkästä tulisi edes vähäänkin vaikuttava ja juoni etenisi jotenkin. Kaiken sen farssin ohella mukaan mahtuu kuitenkin hyvät hetkensä viimeisen 15 minuutin aikana. On Loomisin ja Michaelin kohtaaminen, Jamien kutkuttava jahtaaminen, Michaelin naamarin riisuminen (!) ja hyvin toteutettu mielipuolinen finaali. Elokuvassa on nähty pätkiä salaperäisestä hahmosta, joka ilmestyy vähän väliä. Tämäkin oli yksi elementti, mitä ei tiedetty mihin suuntaan kehittää sitä ja niin se säästettiin seuraavaan osaan. Toisin kuin sarjan edellisillä osilla, viimeisillä minuuteilla ei ole samanlaista shokkiarvoa, koska se jättää tunteen ”kaava tulee toistumaan joskus myöhemmin”.
Samat edeltäjiä koskevat hyvät asiat ovat vielä läsnä, mutta tällä kertaa huonous paistaa läpi ja leffa on vain nelososan köyhempi seuraaja. Vaikka se olisi kahden tähden paikka tälle osalle, Halloween 5 on kaikesta huolimatta ns. ”guilty pleasure” ja puoli tähteä tulee lisää joistain oivalluksista. Vaikka se muistuttaakin keskinkertaista Friday the 13th –leffaa, Othenin-Girard on silti tyylin suhteen hyvin Halloween –tietoinen ja sitä huomaa jännittävänsä tietyissä hetkissä. Tällä tarkoitan, että käsikirjoitus on huono, mutta tuotantoarvot pelastavat sen, mitä on pelastettavissa. Huonot lipputulot takasivat, että yleisö aisti kaiken sen typeryyden ja sen takia koko saaga joutui jäähylle hyvin pitkäksi aikaa.
