Stephen Sommers on joutunut toimintaviritelmiensä vuoksi leffafriikkien vitsailun kohteeksi, minkä vuoksi hänen ensimmäinen Hollywood-ohjaus Huckleberry Finnin seikkailut tuntuu yllättävän hyvältä. Mark Twainin klassikkokirjan filmatisointi on ottanut kuulemma pieniä vapauksia juonen rakentamisessa, mutta kirjaa lukematonta persoonaa se ei tietenkään häiritse.
Huck (vasta 12-vuotias Elijah Wood) on oman aikansa ongelmanuori. Hän polttaa tupakkaa, ammuskelee, valehtelee, tappelee ja hengaa mustien orjien kanssa. Kaiken lisäksi Huck ei kuuntele aikuisten jupinoita, vaan toimii oman päänsä mukaan. Kun Huckin isäukko käy välillä kylässä, niin silloin tämä pieni vekara saa aina kunnon selkäsaunan. Eräänä tällaisena “vierailupäivänä” Huck saa idean: “Huijaanpa kuolemani, saan olla vapaa ja kun totuus selviää, niin läheisteni ilmeet ovat näkemisenarvoisia.” Karkumatkallaan hän tapaa mustan orjan Jimin, joka on myös joutunut pakomatkalle. Huck päättää hylätä kuulemansa moraalisäännöt ja seuraa sydäntään auttaen Jimin vapauteen.
Ottaen huomioon, että tämä on Disney-elokuva ja vieläpä koko perheelle suunnattu sellainen, niin mukana on yllättävän paljon väkivaltaa ja teemoja (kuten perheväkivalta), joihin ei törmää ihan jokaisessa perhefilmissä. Suvaitsevaisuuden puolesta toitottava sanoma ei koe tyypillistä alleviivausta, vaan Sommers nostaa vauhdikkaan tarinan pääosaan. Seikkailuhenkisiä lapsia innostaa Huckleberry Finnin kiehtova hahmo, hauskat tilanteet ja tarinan jännittävyys. Jokainen 8-12-vuotias katsoja haluaa varmasti kokea samanlaisen hurjan seikkailun. Vanhempiin katsojiin filmi kolahtaa kerronnallisen sujuvuuden ja vanhanajan tunnelmoinnin ansiosta.
TSH-elokuvien myötä ärsyttävän paljon huomiota saanut Elijah Wood on elämänsä vireessä tässä uransa melkeinpä parhaassa roolisuorituksessa. Wood selvästi nautiskelee Huckin roolissa siihen täysin eläytyen. Jimiä tulkitseva Courtney B. Vance jää 21 vuotta nuoremman toisen pääosanesittäjän varjoon tavanomaisen tylsällä esityksellään, vaikka ei olekaan näyttelijänä onneton. Huumoria tuovat peliin karismaattisten Jason Robardsin ja Robbie Coltranen tulkitsema parivaljakko. Hellboyn roolista eniten huomiota saanut Ron Perlman räyhää vakuuttavasti Huckin kärttyisenä faijana.
Ihan loppumetreillä kaadutaan tyypillisten kliseiden suohon. Disneyn tyyliin mahtipontisen imelä musiikki tahdittaa muka-koskettavia kohtauksia ja sanoman korostaminen tulee pahasti esiin. Kliseiden vuoksi typerähkö loppu jättää vähän pahan maun suuhun, mutta siihen asti ainakin koettiin yllättävän viihdyttävä seikkailuelämys. Huonoista puolista vielä todettakoon, että pitkin elokuvaa pystyy bongaamaan aikamoisia epäloogisuuksia. Pienen sulattelun jälkeen ne hyväksyy, kun katsoo muita ansioita.
