Kun näyttelijä on niin jumalaisen kaunis kuin Angelina Jolie, saattaa kuvaustiimi eksyä hipiälle. Silloin tarinankerronnan sijaan ikuistetaan vain täyteläisiä huulia, upeita poskipäitä ja vartalon eleganttia kaarta. Viihdeuutisissa Jolie on kuvattu lähinnä Brad Pittin rinnalla ihasteltavana kukkana ja heidän alati paisuvan lapsikatraansa ihanana emosena. En tohdi edes ajatella sitä roolien määrää, jota Jolielle tuputetaan pelkästään ulkonäön ja julkisuuskuvan vuoksi. Valitettavan harvassa taitavat olla ne tekstit, joilla voisi sekä kattaa perheen elinkustannukset että tyydyttää omat ja kriitikoiden makukriteerit. Salt ei ole mikään Vuosi nuoruudestani (2000), jonka kiihkeästä sivuosatulkinnasta Jolielle satoi palkintoja aina Oscaria myöten. Harva toimintaelokuva kelpaa mittelemään palkinnoista ryppyotsadraamojen kanssa. Silti Jolie voi olla Saltiin jokseenkin tyytyväinen.
Saltia ei ole tuhrittu yliampuvalla CGI:llä, häiritsevään asti kokeellisilla uusilla kamerajipoilla, eikä jumputtavalla biitillä. Toisin sanoen, tämä elokuva muistuttaa ilmaisultaan enemmän vanhan koulukunnan toimintarainaa Bullitt (1968) kuin esimerkiksi John Woon Face/Offia (1997). Saltista pitämiseen liittyy kiinteästi se, tykkääkö katsoja rouheasta ja realistiseen kallellaan olevasta vai sliipatusta ja fantastisen ihmeellisestä toimintahötöstä. Mikäli katsoja pitää jälkimmäisestä, eikä voi lisäksi samaistua naispuoliseen toimintasankariin, Saltin katsominen tuskin tuottaa hänelle nautintoa.
Toimintatähtenä Angelina Jolie ei ole mikään kotikissa, vaan suurpeto, joka silminnähden nauttii päästessään temmeltämään vapaana. Evelyn Saltin roolissa Jolie joutuu vähän samaan tilanteeseen kuin Robert Redford Korppikotkan kolme päivää -elokuvassa (1975). Kun hyväkroppaisen Redfordin piti uskoa olevan vain salatekstejä purkava konttorirotta, joka haluttiin hengiltä, Jolien Evelyn Saltista pitäisi uskoa vähän enemmän. Hän on CIA:n peitefirman leivissa työskentelevä agentti, joka joutuu omiensa tulilinjalle. Jakkupuku ja korkokengät on silloin pakko jättää taakse. Tarvittaessa Salt naamioituu jopa mieheksi. Takaa-ajokohtauksissa jännitys kohoaa kuin Lordin sijoitus joskus Euroviisuissa, mutta kamppailutilanteissa tunnelmaa häiritsee yksi merkittävä seikka. Lähikamppailueksperttinä kuulemma pärjää myös, jos on teknisesti etevä, mutta kieltämättä Evelyn Saltiin toisi lisää uskottavuutta, mikäli Angelina Jolie olisi lihaksikkaampi. Ehkä juuri tästä syystä Jolien vastanäyttelijöiksi on valikoitu ärjyjen karjujen sijasta pääasiassa hammastikkuosastoa. Kyllähän esimerkiksi harmaahapsinen Daniel Olbrychski ja donitsiposki Liev Schreiber ovat ihan eri sarjaa kuin joku Sylvester Stallone.
Juonensa puolesta Salt on niitä leffoja, jotka kompastelevat omaan näppäryyteensä. Koska elokuvan nimikin on Salt, kaikki pyörii tämän yhden henkilön ympärillä, mutta turhan suureksi paisuvana mylläkkänä. Juuri Angelina Jolien innokas heittäytyminen agenttitarinan virtaan auttaa paljon. Positiivisena seikkana pitää nostaa esiin myös se, että Salt on niitä harvoja Hollywood-leffoja, joissa ei-amerikkalaiset hahmot puhuvat pitkälti omaa kieltään. Yritystä vakavasti otettavan agenttitarinan luomiseen siis voi katsoa olleen. Lopullinen elokuva kohottaa jännittävyydessään sykettä kuin satasen lottovoitto, mutta ajautuu muuten keskikastiin.
