En tiedä kuka Sonic-elokuvien tai Paramountin tuotannoista ylipäänsä noin viime kädessä vastaa, mutta kyseinen näkymätön eminenssi on ansainnut mielestäni pienoisen kädenojennuksen. Jokainen esimerkiksi muistanee [movie]Sonic The Movie[/movie]n koomisuuteen asti epäonnistuneen markkinointikampanjan, jonka nostattama kritiikki sai elokuvan tekijät palaamaan piirustuspöydän ääreen korjaamaan aiheuttamaansa vahinkoa. Aikamme Hollywoodille poikkeuksellisen rehellinen tosiasioiden myöntäminen sekä nöyryys annetun palautteen edessä myös palkittiin, sillä kaikesta mielikuvituksettomasta kankeudestaan huolimatta Jeff Fowlerin debyyttiohjaus oli monien sinisen siilin ihailijoiden mieleen.
Sonicin toisen tulemisen kohdalla aiempia virheitä ei luonnollisesti haluttu toistaa, joten tekijät jatkoivat aivan alusta asti hyväksi havaitsemallaan linjalla, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa kaikenikäisten Sonic-fanien tuntoaistien hivelemistä valtavalla vyöryllä matemaattisen tarkalla kaavalla valikoituja viittauksia franchisen muihin tuotteisiin. Ensimmäisen elokuvan lopussa katsojille esimerkiksi paljastettiin pelisarjan toisesta osasta lähtien mukana roikkuneen Tailsin loikkaamisesta mukaan elokuvain maailmaan, mutta osana markkinointikampanjaa maailmalla levitettiin jopa kyseisen klassikon kansikuvataidetta mukailevaa näkemystä Fowlerin ohjaustyön mainosjulisteesta. Jolla ei ole sydämessään varattua kolkkaa Segan siniselle siilille sekä tämän ystäville tuskin tuleekaan nauttineeksi tästä taidepläjäyksestä.
Edellisessä osassa Jim Carreyn esittämä tohtori Robotnik jäi ansaan sieniplaneetalle Sonicin palatessa jatkamaan elämäänsä ihmisten maailmaan James Marsdenin tulkitseman ystävänsä kanssa. Jatko-osan aluksi Robotnik tulee rakentaneeksi itselleen portaalin, josta tupsahtaakin sisään Idris Elban äänellä muriseva Knuckles, tuo pelisarjan kolmannesta osasta tuttu punainen nokkasiili ja Sonicin vihamies. Tohtori Robotnik tulee vakuuttaneeksi vihreää mahtismaragdia metsästävän väkivahvan jättiläisen mukaansa kostoreissulle, mutta todellisuudessa viiksivallu vain haluaa taikakalun itselleen maailmanvalloitussuunnitelmiaan silmällä pitäen. Samaan aikaan animaatiohahmojen kansoittamassa tarinassa täysin tyhjänpäiväinen James Marsden palloilee elokuvan keston ajan palmun katveessa Hawaijilla.
Sonic The Movie 2 on elämys, jota tehdessä kieli on selvästi ollut oikeassa asennossa poskessa muillakin kuin Jim Carreyllä. Sinisen siilin seikkailun jatko-osassa onkin selvästi havaittavissa klassisen Power Rangersin kaltaista itsetietoisen hölmöä ja viattoman sympaattista huumoria, jota ei onneksi ole edes yritetty silotella kyynisempien kriitikoiden sekä vanhempien mielistelemiseksi: Sonicilla ystävineen tuntuu hektisestä menosta huolimatta olevan koska tahansa seikkailunsa lomassa aikaa pelailla baseballia, syödä roskaruokaa tai osallistua siperialaiseen tanssikilpailuun. Jopa elokuvan periaatteessa turruttavaan erikoistehostepainotteiseen kliimaksiin on saatu pakattua juuri tarpeeksi fanserviceä karahviin ja pilkettä silmäkulmaan, ettei jättimäisen viiksekkään tuhoajarobotin sekä kolmen värikkään videopelihahmon välistä mittelöä katsoessa juuri saanut riisuttua virnettä kasvoiltaan.
Kaiken mahdollisen suhteen rimaa ensimmäisestä osasta nostava jatkopala yllätti siten ainakin itseni laadukkuudellaan: Sonicin kaltaisesta höhlästä konseptista olisi helposti saanut laiskan ja tökerön rahastuksen, mutta pelkän fanservicen määrän perusteella Paramountin tekijät selvästi näkivät vaivaa tarjotakseen pelisarjan faneille juuri itsensä näköisen tinkimättömän viihdepaukun ilman useimpia aikamme Hollywoodin latteuksia. Jeff Fowler tiimeineen on selvästi päässyt jyvälle nimihahmon suosion perimmäisistä syistä, eikä mies onneksi ole epäröinyt vain yksinkertaisesti antaa hahmoa olla oma rakastettu itsensä tietyssä hupsuudessaankin. Jim Carrey ehti jo vihjailemaan uransa lopettamisella, joten jäänkin mielenkiinnolla odottamaan kolmannen elokuvan sekä Knucklesin spin-offin roolituksia.
