Jo elokuvan nimi on nykyään pahamaineinen, kun mainitaan joku Stephen Kingin kirjoituksiin perustuvista elokuvista. Enkä puhu nyt kauhun puolesta pahamaineinen vaan juuri sen huonoudesta. Vuoden 1984 sovitus oli solvattu kakkakikkare eikä sen toistaiseksi seitsemän jatko-osaakaan ole yhtään sen enempää kiitosta myöskään saaneet. Vaan mitä käykään, kun 25 vuotta tuon ensimmäisen filmatisoinnin jälkeen otetaankin uusiksi 2000-luvulle päivitettynä?
Nebraskan syrjäseudulla on pikkuruinen Gatlin -kylä, jonne eräänä päivänä 70-luvulla ilmestyy autolla tulinen pariskunta Burt (David Anders) ja Vicky (Kandyse McClure), jotka toraisen riitelyn yhteydessä ajavan maissipellolta esiin syöksyneen muksun päältä. Vaan natiaisella ei olisi siltikään ollut selviytymismahdollisuuksia, kun tämän kurkku olikin jo valmiiksi leikattu auki, joten tästä lähdetäänkin ajamaan Gatlinin keskustaan selvittämään syytä. Ja tietysti Gatlin on autio, mutta vain aikuisista. Lapsiprofeetta Isaacin (Preston Bailey) johdolla lapset ovat ottaneet kaupungin valtaan ja heillä ei luonnollisesti ole hyvät mielessä muukalaisia kohtaan, jos liikutaan täysikäisyyden tuntumassa.
Periaatteessa tarinassa ei ole niinkään vikaa koskaan ollut, nytkin tämä on ehkä enemmän Kingin alkuperäisnovellin mukainen kun lähdetään vanhaan vertaamaan, mutta ei se muuta siltikään tosi seikkaa siitä kuinka julmetun pöljä on elokuva sitten toteutukseltaan. Tätä ei edes King itse pelasta, joka yllättävästi onkin elokuvan toinen käsikirjoittaja!
Loppujen lopuksi Donald P. Borchers on kenties se pääsyyllinen tämän filkan surkeuteen. Ohjaajana hänellä ei ole käsitystä kauhuelokuvien vaativasta käsittelystä saatika edes pienenkään väristyksen tuottamisesta. Myös käsikirjoittajana hän vain todistaa, ettei osaa luoda uskottavaa dialogiaa.
Hahmot ovat se pahin juttu. Burt on tyhmä kuin saapas, vaikka omaa kokemusta Vietnamin sodasta ja osaa toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Silti lapsikin olisi tajunnut Gatlinin kaupungin nähtyään haistaa palaneen käryä ja lähteä hevon kuuseen, mutta ei Burt. Vicky taas oivaltaa uhan heti, mutta ärsyttävyys ja kitinä laskee hänenkin sympatiapisteitä, joten luonnollisesti asetut saatanallisten lasten puolelle ja toivot heidän lahtavaan pääosaduon nopeasti. Vaan eipä Isaac myöskään suoriudu kunnialla, sillä Baileyn näyttelijäsuoritus on niin kammottava, että minä en kunnioittaisi häntä vaikka tämä uhkaisi lähettää Hänet-joka-maissipelloilla-kulkee -olion kimppuni. Daniel Newman Malachaina toimii vain himpun verran, mutta aika ontto on silti näyttely.
En ole koskaan alkuperäisleffasta täysin pitänyt, mutta jos aseella uhaten käskettäisiin valitsemaan joko vanhempi tai tämä uudempi tekele, taipuisin suosittelemaan enemmin sen kornin kasariversion. On nimittäin uskomatonta, että juuri sitä tuhoon tuomittua aihetta on yritetty hengityskonein pitää elossa luomalla tämän surkimuksen, joka meikän puolesta saisi työntää halvatun maissinsa sinne minne aurinko ei paista.
