Jean Rollin on vähintäänkin ristiriitainen ohjaaja. Osa hänen tuotannostaan yhdistelee mainiosti surrealismia, erotiikkaa ja kauhua, kun taas osa on vain halpaa seksploitaatiota. Yhteenkään Rollinin ohjaamaan elokuvaan ei ole helppo tarttua, koska ei voi olla täysin varma, mitä saa vastineeksi. Rollin on myös erittäin tunnettu nimenomaan vampyyrielokuvistaan. Kaikki tämä yhdessä antaa ihan hyvän ensitunnelman elokuvasta Requiem for a Vampire, joka on suhteellisen varhaista tuotantoa ohjaajan uralta.
Surrealismia elokuvassa sitten todella onkin. Alussa kaksi klovniksi pukeutunutta tyttöä pakenee autolla. Paolle ei anneta mitään selitystä, mutta se on suhteellisen vauhdikas, ja tyylikkäästi kuvattu. Pako tyssää, kun tyttöjä kuljettanut mies tulee ammutuksi. Tytöt jatkavat matkaansa kävellen. Aikansa käveltyään he saapuvat mystisen linnan rauniolle, jossa he tutustuvat viimeiseen elossa olevaan vampyyrin. Tytöille on tarkoitus tehdä rituaali, joka tekee heistäkin vampyyreja, mutta tätä ennen on menetettävä neitsyys.
Rollinin tapa kuvata nummimaisemia on kertakaikkisen upea. Ranskan maaseutu on saatu näyttämään todella hienolta. Elokuvan alkupuoli etenee hyvin hitaasti ja dialogia on vähän, joka jättää hyvin pelivaraa nerokkaalle surrealismille. Musiikin osuus alussa korostuu valtavasti. Ne luovat juuri oikeanlaisen tunnelman, jota elokuva havitteleekin. Lisäksi näyttelijöiden vaatteisiin on panostettu. Nukenkasvot omaavilla tytöillä on alussa pellevaatteet, jotka todellakin tuovat sitä paljon kehumaani surrealismia elokuvaan. Vaatteet vaihdetaan vähintäänkin yhtä hyviin, pikkutyttömäisiin hameisiin, joiden väritys toimii vallan mainiosti.
Alkupuoliskon toimiva surrealismi vaihtuu kertaheitolla seksploitaatioon, joka ei sinänsä tule yllätyksenä. Ainoastaan se, että sitä annetaan odottaa niinkin kauan yllättää. Requiem for a Vampiresse se valitettavasti syö valtavan määrän elokuvaa. Tyylinvaihto ei toimi kovinkaan hyvin. Hämmennystä sillä kyllä saadaan aikaan paljon. Koskaan en ole nähnyt, että lepakko antaa suuseksiä naiselle tyrmässä. Muutenkin koko orgioista jää väkinäinen tunne. Ikään kuin Rollinin olisi ollut pakko lisätä elokuvaan erotiikkaa, jotta se myisi paremmin. Seksissä ei ole oikeastaan mitään vikaa, ja suurimpaan osaan Rollinin elokuvista se sopii hyvin, muttei tähän, koska alku antoi elokuvalle valtavan suuren potentiaalin.
Onneksi edes musiikki jatkuu koko elokuvan ajan samanlaisena, mutta sitä on huomattavasti vähemmän, kun se on osittain korvattu turhan tönköllä dialogilla. Dialogissa ei pahemmin ole päätä eikä häntää. Sama pätee myös roolihahmoihin. Miehiä ilmestyy kuin tyhjästä linnan edustalle. Herääkin kysymys, että mistä he tulevat ja minne he ovat menossa. Siinä sivussa toinen tytöistä rakastuu ensisilmäyksellä yhteen mieheen, jonka takia hän ei halua osallistua rituaaliin. Juonikuvio on tavallaan ihan hieno, mutta kovin hassusti toteutettu. Järjellä ajateltuna, kukaan ei rakastu noin sokeasti ensimmäiseen mieheen tai naiseen, joka tulee vastaan kadulla. Kaikella tällä on tietysti tarkoitus, jolla saadaan katsojan tunteet mukaan, kun tyttöjen ystävyys alkaa kärsiä näistä valinnoista.
Rollin onkin osannut kuvata ystävyyttä hyvin, eikä Requiem for a Vampire tee poikkeusta. Tyttöjen ystävyys tuntuu aidolta, huolimatta tavasta, jolla heidän ystävyytensä revitään kahtia. Ystävyydenkuvaus onkin toiseksi parasta, mitä elokuva tarjoaa. Jos ei anna halpojen seksikohtausten tulla esteeksi, niin elokuva on hyvä kuvaus ystävyydestä, jossa on varsin toimiva surrealistinen ilme. Tämä ei missään nimessä ole Jean Rollinin paras elokuva, muttei myöskään huonoin.
