Step Up 2 The Streets on tanssielokuva. Aina jonkin juonellisen tekosyyn varjolla tanssitaan. Juonellinen tekosyy on se perinteinen: hylkiö, joka pakenee ongelmiaan tanssimiseen. Asioita tapahtuu, tyttö tai poika tapaa tytön tai pojan, tanssitaan, ja lopussa kaikki järjestyy. Tämän voi ehkä jopa tulkita spoileriksi, mutta jos on sattunut näkemään esimerkiksi IMDb:n yhdeksi huonoimmista arvioidun elokuvan “You Got Served”, tai mahdollisesti ensimmäisen Step Upin, osaa varmastikin odottaa pitkälti sitä samaa.
Näyttelijöiden työnjälki ei paljoa lämmitä. Osaavathan ne tanssia ihan näyttävästi. Ja pitkään. Ja yhä uudestaan. Lähestulkoon hikoamatta, hengästymisestä puhumattakaan. Ja tiukkoja vartaloitaan esittelevät mielellään jatkuvasti. Päähenkilö Andielle (se hylkiö) esimerkiksi löysän hupparin käyttäminen ei varmaan tulisi mieleenkään. Sitten on se kaunispoika, jonka Andie tapaa. Sitten on kasa friikkejä, jotka ovat muista eristyneitä hylkiöitä, mutta kuin taianomaisesti tulevat kyllä keskenään erinomaisesti toimeen. Yhdessä he sitten tanssivat. Ensimmäinen näytön paikka on tietenkin katastrofi, mutta pettymyksen ja kaikenmaailman liirumlaarumien jälkeen tanssi jatkuu, ja kyllähän se voittokin sieltä sitten tulee. Sillä mikäpä elokuvan sanoma voisikaan olla, jos ennestäänkin hyljeksityt olisivatkin surkeita, eivätkä aloittelijat voisi voittaa kalkkeutuneita viisinkertaisia mestareita kovalla työllä ja uskomalla itseensä ja toisiinsa ja kaikkeen mitä heille satutaan sanomaan.
Jos tykkää katsella tanssia, Step Up 2 on ihan suositeltava raina. Jos kaipaa elokuvalta visuaalisen annin ohella juonta, sanomaa, merkitystä tai järkeä, Step Up 2 ei ole suositeltava valinta. Jos on nähnyt jo ennestään yhdenkin tanssielokuvan, tietää kyllä mitä saa.
