Parhaat kauhuelokuvat, jotka oikeasti saa kylmänväreitä aikaiseksi tuntuvat tätänykyä olevan pienellä budjetilla ja käsivaralla kuvattuja Blairwitchin jalanjäljissä kulkevia mokumentteja, ja Grave Encounters on yksi tulokas lisää. Itseeni on vuosien saatossa tehnyt vaikutuksen muutamat samankaltaiset elokuvat, kuten [Rec] 1 ja 2, The Tunnel ja jokseenkin myös The Fourth Kind. Näitähän siis riittää, mutta liian harva niistä pystyy käyttämään koko potentiaaliaan loppuun asti.
Grave Encounters alkaa mukavan todentuntuisesti ja katsojan on helppo uppoutua elokuvan tapahtumiin, sillä alku on kuin minkä tahansa wannabe-reality-ghostbusters -sarjan bonusmateriaaleista; pätkiä itse ohjelmasta ja leikkauspöydälle päätyvästä materiaalista. Ainoastaan väkinäinen alustus syö samantein palan tunnelmasta, mutta annettakoon se vielä anteeksi, sillä ongelmia on luvassa. Kuvausryhmä päättää kuvata ohjelmansa kuudennen jaksonsa hylätyssä mielisairaalassa. Pientä haastattelua kehiin ja kuvaamista päiväsaikaan kohteessa sekä ympäristössä. Lopulta poppoo oikein suljetaan yöksi sisään ja leikki voi alkaa!
Elokuvassa on tunnelma täysin kohdallaan, katsojan on helppo päästä menoon mukaan, vaikkei pahvisiin henkiöihin pystykään samaistumaan, jännitystä rakennetaan hiljalleen oikealla tavalla, kaikki ominaisuudet mokumentille on kuosissa, mikä voisi sitten mennä vikaan? Valitettavasti moni asia.
YouTubesta tutut “horrorfacet”, really!? Tiedostan kyllä, että Grave Encountersin budjetti on käytännössä olematon, mutta tällöin olisi pitänyt olla innovatiivisempi ja katsojan mielikuvitukseen luottavaisempi, kuin tyytyä surkeisiin säikyttelyihin, jotka pahimmillaan aiheuttivat allekirjoittaneelle tirskahduksia. Olihan pakko myös pölliä eräs idea Paranormal Activitystä, vai pitäisikö sanoa Star Warsista, mutta ei siitä sen enempää. Lisäksi monet henkilöhahmojen toimet on vailla logiikkaa: kaikki on peloissaan, mutta silti on pakko säntäillä yksin käytävillä, tai käytävässä juoksee mörkö suoraan kohti ja kaveri lähtee vastaan sulkemaan ovea, mutta tuikkaa metallisen tangon lattialle, why?! Kaiken kukkuraksi Elokuvan viimeinen kolmannes menee omaan makuun järkyttävän absurdiksi ottaen huomioon, että katsojan pitäisi katsoa “aitoa dokumenttimateriaalia.”
Grave Encounters liittyy harmaaseen potentiaalinsa hukanneiden kauhumokkareiden sarjaan. Jos vastaavia on katsonut useita, niin tästä ei tule muistamaan kuukauden päästä enää juuri mitään. Toisaalta edustamansa subgenren lievänä fanina en voi täysin lytätä tätäkään, sillä näillä elokuvilla on aina hetkensä. Tunnelma ja uppoutuminen riittää usein puistatuksiin, joita kauhuelokuvilta kaipaa, mutta eri asia on pitääkö elokuvasta kokonaisuutena. Toisinsanoen: jos pidät kauhumokkareista, katso varauksella. Jos et, älä katso.
