Vares-elokuva perustuu Reijo Mäen romaaniin Keltainen leski. Aleksi Mäkelä sai aikaisesti hienon leffan vaikka se onkin aika amerikkalaistyylinen. Vares on pikemminkin toimintakomedia kuin puhdas toimintaleffa.
Juoni lyhyesti. Yksityisetsivä Jussi Vares (Veijonen) tapaa kertausharjoituksissa Eeva Sunilan (Malmivaara). He vietävät vähän aikaa yhdessä, mutta Eevan täytyy mennä naimisiin talousrikoksista vankilaan joutuneen Antero Kraftin (Tommila) kanssa. Häät on kuitenkin tarkoitettu vankilapaon lavasteeksi ja Kraft pakenee kohti kavaltamiaan rahoja. Myös muutkin ovat kiinnostuneet rahoista. Vareksen täytyy lähteä pelastamaan Eevaa.
Aleksi Mäkelä on onnistunut laatimaan ihan mukavan leffan. Siinä on tosin melkoisesti Hollywoodmaisuutta ja Quentin Tarantinon vaikutus on nähtävillä. Tässä elokuvassa heitetään hauskaa läppää ja tehdään ruumiitta. Tällainen on aika epätavallinen leffa Suomen oloissa. Jos tässä puhuttaisiin englantia ja nimet olisivat englanninkielisiä, tätä luulisi amerikkalaiseksi leffaksi. Jos pidät Tarantinon tyylistä, luultavasti pidät tästäkin. Tosin olisi siinä niitä sadekohtauksia jättää vähemmällekin. Olen joutunut katselemaan sadetta kesän aikana ihan livenäkin.