Heitetään toistamiseen joukkio ihmisiä ison kuution sisään, tällä kertaa hyperkuution, eikä tietenkään samoja ihmisiä kuin ennen. Ajattelin kieltämättä ennen pläjäyksen näkemistä että kuinka tästä mainiosta aiheesta ja loistavasta alkuperäisleffasta voi vääntää kakkosversion. Kyllä näköjään voi. Kyseessä on kuitenkin oikeastaan toinen versio kuutiosta, ei niinkään jatko-osa. No, otetaan se sama vanha kuutioidis ja lisätään xyz-ulottuvuuksien joukkoon aika-akseli ja tadaa, näin saadaan hyperkuutio.
Juoni noudattelee samaa kavaa, jossa kukaan henkilöhahmoista ei tiedä missä tarkalleen on ja miksi, mutta kuutiosta on päästävä pois. Nyt aika menee enemmänkin loppuratkaisun odotteluun vaikka uusia näppäriä virityksiä onkin kehissä. Hypekuution tuotannossa on myös selkeästi enemmän istuttu näyttöpäätteen ääressä kuin originellissa. Tehostepuoli tökkii ja monet systeemit näyttävät selkeästi tietokoneilla luodulta.
Vaikka toteutus on efektien puolesta hiukan ontuvaa niin ohjaaja Andrzej Sekulan on onnistunut luoda visuaalisuutta kuvauspuolella ja ihmekös tuo, hepun meriiteistä löytyy kuvaajana toimiminen esim. seuraavissa leffoissa: Reservoir Dogs, Pulp Fiction, American Psycko.
Jos homma ei ole tuttu niin katso Kuutio, älä tätä. Jos pidät siitä niin et voi olla katsomatta tätäkään ja näinhän kävi itsellenikin. Osittain tämä jatkohomma tuntuu pienoiselta originellin ajatuksen pyhäinhäväistykseltä, mutta kyllä sen sitten sulattaa kumminkin.
Kuutio 2:sta tulee mieleen matkapuhelimen modifiointi. Laitetaan uudet kuoret, uusi operaattorikuva ja muutama uusi soittoääni. Kokonaisuus on jotenkin eri, mutta silti sama vanha puhelinhan se on ja akkukaan ei ole enää uuden veroinen.
