Splattenstein 2000 jatkaa siihen mihin edellinen osa jäi. Kreivi Splattensteinin (Pohjola) suunnitelmat täydellisen naisen luomiseksi ovat menneet puihin, mutta hän ei ole vielä valmis luopumaan projektistaan. Hänen keinotekoisen ihmiselämän luontia koskevat muistiinpanonsa ovat kuitenkin hävinneet joten hänen täytyy rakentaa aikakone jolla hän pääsisi menneisyyteen hakemaan muistiinpanonsa. Hänellä on kuitenkin pienoinen kiire, sillä poplaritakkiset sähkölaitoksen erikoisagentit ovat hänen perässään. Itselleni vähän hämäräksi jääneestä syystä Splattenstein ei kuitenkaan ahdingossaan pistä kaikkea tarmoaan aikakoneen viimeistelyyn, vaan viettää aikaansa ryypiskellen ja naisia teurastamalla.
Splattenstein 2000 on suorastaan hurmaava gorereliikki: on mukava huomata että vaikka isommat roskagenre-elokuvat tyylilajina hävisivätkin 1980-luvun jälkeen, niin indien parissa eksploitaatio elää ja voi hyvin. Typerä juoni – joka ei selitä Splattensteinin pakkomiellettä mahdollisimman julmaan surmaamiseen sanallakaan – todistaa jotain mikä on Tarantinolta ja Rodriguezilta unohtunut: verenvuodatus ei sen kummempia syitä tarvitse. Tämän kaltaisessa elokuvassa splatter on itseisarvo, ja siksi onkin ikävä ettei sitä ole kaksinkertaisesta pituudesta huolimatta mukaan eksynyt juurikaan ykkösosaa enempää. Vaikka Splattensteinin repertuaari onkin laajentunut – mukana on muunmuassa pään skalpeerausta – käytetään varsinkin alussa turhan suuri aika surkean pornoaiheisen sivujuonen kuljettamiseen. Muutaman hauskan vitsin tämäkin ruudulle heittää, mutta kokonaisuutena tämä sivujuoni on ylipitkä vaikka päättyykin yhteen elokuvahistorian tyylikkäimmistä nyrkkitappeluista. Agenttien kanssa käydyt “Matrix”-vaikutteiset taistelut ovat mielestäni komeita.
Tekninen taso on ykkösosasta parantunut huimasti. Kuvasta saa vaihteeksi selvää, ja muutenkin aikaa ja rahaa on pistetty projektiin selvästi enemmän. Mikko Pohjola häärii pahasti psykopaattisena Spalttensteinina ikimuistettavasti, ollen ehdottomasti yksi suosikki-hulluistatiedemiehistäni. Reija Halosen esittämä räpättävä taloyhtiötäti on myös varsin tuttu hahmo, Halonen tavoittaa roolissaan jotain ärsyttävien jankuttajien perimmäisestä olemuksesta. Kehun ja ihmetyksen sekaisia tunteita herättää myös se, miten paljon onkaan tähän leffaan haalittu kauniita naisia. Kaunis ja James Bondia hauskasti parodioiva alkuosio on myös kiva. Ja kyllähän splatterissa vaan on sitä jotain: ihmissyöntiä katsoo aina mielellään, varsinkin komediallisissa merkeissä.
Kömpelö elokuvahan Splattenstein 2000 loppujen lopuksi on, mutta jos splatter kiinnostaa elokuva on ehdottomasti katsastettava. Kyseessä on myös Splattenstein-sarjan ehkä paras osa ja vaikka karseaa juonta ja kaikkialta huokuvaa amatöörimäisyyttä voisikin ilkeämpi haukkua, on kyseessä sen verran hilpeä tekele ettei tästä voi kuin nauttia. Gorea, huumoria ja Splattensteinin suuruudenhulluja monologeja olisi jaksanut enemmänkin, mutta valitettavasti sarjan kolmososa olikin sitten jo vähemmän onnistnut tekele.
“Juuri sopivaa!”
