Pariskunta on menettänyt poikansa onnettomuudessa, ja mikään ei ole enää entisellään. Sosiaaliset kontaktit ovat minimissä ja sattumaharvatkin johtavat vain kiusalliseen tilanteeseen. Ja eikä pariskunnalla mene kulissien takanakaan hyvin. Äiti (Nicole Kidman) reagoi tilanteeseen siten, että hakeutuu onnettomuuden toisen osapuolen läheisyyteen, ja isä (Aaron Eckhart) puolestaan piehtaroi kurjuudessa poikansa tavaroiden ja videoiden välityksellä.
Jos synkkyydestä järjestettäisiin olympialaiset, olisi Rabbit Hole voittajasuosikki. Valonpilkahduksia elokuva esittää vain hetkittäin, ja syvädraaman kaari ei johda mihinkään, vaan palaa lähtöruutuun aina vain uudestaan. Lapsen menetys on tietysti raskas asia, ja käsittääkseni elokuvan sanoma on yksilöllinen reagointi ja selviytyminen. Näin ainakin uskon asiaa pyöriteltävän elokuvan PR-puheissa – ja tietenkin se että kipeä asia haluttiin nostaa esille. Mutta tälle elokuvalle on vaikea nähdä paikkaansa valkokankaalla. Juoni tallaa suossa itseään yhä syvemmälle, ja Rabbit Holesta pitää kaivamalla kaivaa elokuvan etenemiseen vaikuttavat käänteet. Suomen Kainuussakaan ei olla näin syvissä tunnelmissa ja seisahtuneessa tilassa.
Juonen ainoa hyvä puoli on se että onnettomuutta ei näytetä, vaan pääroolihahmojen flegmaattinen synkistely kertoo perheen tolan.
Nicole Kidman on näemmä ostanut uudet huulet. Itse en päässyt huulista yli koko leffan aikana, ja jotenkin implanttishow ei vaan sovi syvädraamaan. Se on luonnottoman anatomian lisäksi uskottavuuskysymys.
Jos nyt näyttelijäkaartista pitää jotain nostaa esille, niin Aaron Eckhart sentään saa roolihenkilössään jotakin kehitystä aikaiseksi. Hänen anoppiaan näyttelevä Dianne Wiest hoitaa myös homman sävykkäästi.
Paljon parempia leffoja kuin Rabbit Hole, on mennyt suoraan DVD- tai TV-levitykseen ilman piipahdusta valkokankaalla. Esimerkiksi viimeisen vuoden aikana näkemistäni suomalaisesta elokuvasta jokainen hakkaa Rabbit Holen mennen tullen – niin juonen, käsikirjoituksen, näyttelytyön kuin kokonaisuudenkin kannalta. Se että pääosassa on Nicole Kidman, ei vain riitä. Ja ne huulet…URGH.