James Bowen (Luke Treadaway) on narkkari Lontoossa yrittäen päästä eroon hepestä ja soittelee elantonsa pitimiksi. Sosiaalihuollon Val (Joanne Froggatt) omaa hyvän vainun tästä ja järjestää tälle asunnon ja aika pian James saa seurakseen kissan (Felis silvestris catus) ja tämä todistaa että markkinointi helpottuu söpön maskotin avulla ja ulkoinen vaikuttaja auttaa pääsemään eroon pollesta.
Monenlaisia leffoja ohjaillut Roger Spottiswoode ohjailee hyvänolon tunteeseen pyrkivää, optimistista elokuvaa joka kerskuu perustuvansa ihan oikeaan persoonaan ja aika varmasti se pitääkin paikkansa, mutta todellisuuden suuri ongelma on siinä että se ei ole uskottavaa. Ihmisten onni ei vain käänny yhtäkkiä paremmaksi vaikka leffa sellaista teesiä esittääkin, mutta onneksi henkilökuvauksessa on rehellisyyttä. Leffassa on siis opittua kyynisyyttä, epätoivoa ja kuiville päästyä pitää alkaa tehdä tilinpäätöksiä läheisten kanssa ja se ei ole helppoa. Optimistinen loppupäätös on sovelias, mutta jotenkin lattea päätös tarinalle missä narkomaani pääsee eroon tavastaan kissasta huolehtien.
Luke Treadaway näyttää aika kurjalta ja nimiroolin kissa itse näyttää olevansa leppoisa otus joka ei helpolla pelästy. Riutuva narkomaani huolehtii kissastaan paremmin kuin itsestään ja naapurin Betty (Ruta Gedmintas) omaa henkilökohtaisen syyn olla pitämättä narkomaaneista ja on hilpeä ituhippi. Näyttelijöistä ei siis voi sanoa mitään pahaa, mutta tarina jonka he kertovat on aika epäuskottava.
Leffa jättää miellyttävän jälkimaun ja aiheen ulkopuolelta voi sanoa että eläin voi toimia vieroittumisen apuna, joten tarinan luonne ei ole valheellinen. Harmi vain että se on niin epäuskottava.
