Purppuraväri oli aikoinaan mielettömän kallista ja ankarat lait valvoivat sen käyttöä. Sittemmin sitä opittiin syntetisoimaan ja värin arvo luonnollisesti romahti, joskin sille alkuperäiselle purppuralle on vielä markkinoita. Nyt käsittelyssä oleva Häivähdys purppuraa ei liity mitenkään em. väriin tai sen käyttämisen historiaan. Kyseessä onkin periodisraaman Sywän Etelän köyhemmistä asukkaista ja ennen kaikkea Celiestä (Desreta Jackson/Whoopi Goldberg) jonka eloonjääntiä elokuva seuraa vuosikymmenten ajan. Oscar-ehdokkuuksia kertyi aika mielettömän pitkä lista, mutta ironisesti palkintoja ei herunut.
Elokuva voi kertoa mielenkiintoisen tarinan, kertoa vähemmän mielenkiintoisen tarinan hyvin tai sitten vedota tunteisiin ilman tarinaa tai hyvää kerrontaa. Steven Spielberg oli ohjannut useita äärimmäisen viihdyttäviä elokuvia teknisesti kyvykkäästi ja siihen kyllästyneenä päätti tehdä Vakavan Draaman. Pohjana on kriitikoiden rakastama kirja, aihepiiri on ihmiskunnan paskamaisuudessa vellomista alusta loppuun ja päärooliinkin laitettiin elokuvanäyttelystä tietämätön koomikko. Alussa leffa on silkkaa kurjuutta Albertin (Danny Glover) terrorisoidassa, raiskatessa, pieksäessä ja kiusatessa perhettään ja luonnollisesti meno pysyy kurjana. Lyhyesti sanoen leffalla on potentiaalia kehittyä erinomaiseksi draamaksi, mutta heitto onnistuu liiankin hyvin ja leffa laskeutuu tahattomiin komedioihin. Lisäksi Allen Daviau taltioi Sywän Etelän miljöön aivan liian värikkäästi ja kauniisti, joten visuaalisuuskin haraa aiottua vaikutusta vastaan. Lisäksi leffa venyy ja venyy ja venyy loputtomiin.
Whoopi Goldberg on leffan pääroolissa ja koko ympäristönsä sylkykuppi ja hän kestää sen ihailtavalla sitkeydellä. Oprah Winfrey, Margaret Avery ja muut antavat leffaan vahvistusta. Danny Gloverin tulkitsema Albert on aluksi absoluuttisen paha piru ihmishahmossa, mutta koska leffan kaikki miesroolit ovat enemmän tai vähemmän samasta muotista väännettyjä pilakuvia ei heidän suorituksistaan voi sanoa mitään varmaa. Näyttelijät ovat hyviä, mutta käsikirjoitus tekee roolit parodioiksi. varmaankin tahattomasti, mutta parodisuuden huomaa.
Ohjaaja lähti hakemaan dramaattista mainetta ja muutamissa kohdissa nähtävä [I]Häivähdys purppuraa[/I] on dramaattisesti vavahduttava ja ihmiskunnan löhnäisyydessä vellova klassikko, mutta aivan yhtä monessa kohdassa dramaattisuus ja löhnävellonta vääntää elokuvan tahattomaksi parodiaksi koko aihepiiristään ja miljööstään.
Allekirjoittaneen lopullinen ja oikea mielipide on ison puntaroinnin takana. Dramaattiset ansiot ovat kiistattomat, mutta tahaton parodisuus ja venytys vääntää pistesaaliin siihen en-todellakaan-tiedä-lukemaan. Liikuttunut itku, huutonauru tai levollinen kuorsaus ovat ainoat oikeat reaktiot tähän leffaan. Itse kallistun kohti kolmatta.
