Jos ykkösosa ei ollut loistava, niin tämä oli vielä vähemmän loistava.

24.10.2003 16:03

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:RoboCop 2
Valmistusvuosi:1990
Pituus:109 min

Robocop on ykkösosan jälkeen jo vakiinnuttanut asemansa Detroitin ykköslainvartijana, osittain siitäkin syystä että muu poliisilaitos on lakossa johtuen poliisilaitoksen ostaneesta OCP-yhtiöstä, jonka vallanhimoiset johtajat haalivat Detroitin kaupunkia omakseen keinoja kaihtamatta. Kaupunki on kaaoksessa lakon vuoksi ja rikollisuus kukoistaa.

Uusi erittäin riippuvaiseksi tekevä huume (onko niitä muunlaisiakin?) nimeltä Nuke valtaa myös markkinoita. Huume on huomattavasti halvempaa ja helpommin valmistettavaa kuin perinteiset huumeet. Tämän ansiosta rikollisliigan johtaja Cain haalii valtaa ja mainetta kaupungin syrjäkujilla. OCP julkaisee jälleen uudenlaisen poliisirobotin, mutta senkään markkinoilletuonti ei onnistu sen paremmin kuin ykkösosassa.

No eipä iskenyt tämä elokuva. Jos ykkösosa ei ollut loistava, niin tämä oli vielä vähemmän loistava. Nukahdin 45 minuutin katselun jälkeen. Oikeastaan ainoa hyvä puoli elokuvassa oli sekaan heitetyt televisiomainokset, joissa mainostettiin kaikkea mukavaa, ja joissa viitattiin nykypäivän uhkakuviin aikana, jolloin ne ovat jo toteutuneet.

Arvosteltu: 24.10.2003

Lisää luettavaa