Tom Stoutin ohaajaura ei lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla käyntiin, mutta aina sitä on jostain alotettava. Myös elokuvan tuottajana häärinyt Stout on saanut elokuvaan sellaiset nimet, kuin James Russo (Beverly Hills kyttä ja Django Unchained) ja Jason David Frank (Power Rangers). Jo näiden pohjalta voisi odottaa jonkunlaista pikkubudjetin toimintafantasiaa, jonka pitäisi vielä hyvin hyvin löyhästi perustua samantyyppisiin videopeleihin.
One Warrior kuten elokuvan nimikin otsikoi on pääsankari tässä myyttisessä maailmassa. Ilkeä Shoukata (Edward Saint Pe’) on polttanut kaiken maan tasalle ja hallitsee rautaisella kädellä metikköä. Ennustuksien mukaan paikalle pitäisi ilmaantua juuri herra One Warrior (Jason David Frank), joka kukistaisi Shoukatan. Ja niin mies ilmaantuukin. Sattumalta paikalla on Brutus (Brent Phillip Henry), joka hölösuuna kertoo tunnistavansa sankarin ennustuksista ja lähtee seuralaiseksi kohti taianomaista ja toiminnallista seikkailua.
Elokuvan kulku etenee hyvin hämmentävästi. Kaikki hahmot puhuvat omilla aksenteillaan, joka ei sinänsä luo mitään yhtenäistä maailmaa, nyt kun kyseessä on fantasia. Päähahmojen asetelma on toki hyvin perinteinen, sillä onhan aika usein nähty sankarin mukana roikkumassa hölösuu (kuten Blood & Bone, sekä Hyvät, pahat ja rumat), joka tavalla tai toisella yrittää tuoda komiikkaa mukaan. Elokuvasta kyllä löytyy tahatonta komiikkaa, milloin toiminnan parissa ja milloin yksinkertaisesti kehnohkon näyttelyn saralla. Elokuvasta kyllä löytyy oikeitakin näyttelijöitä, mutta Stout on ollut sen verran laiskalla päällä ja ilmeisesti kuvausaika on ollut niin lyhyt, ettei mies ole jaksanut panostaa sen enempää, kuin mitä on ollut tarvetta. Frank ei koskaan ole ollut mikään näyttelijä, ei edes silloin, kun hänen näyttelijäuransa sai alkunsa 1990-luvulla Power Rangers –televisiosarjan myötä. Mies on kuten muutkin sen aikaiset toimintatähdet eli parhaimmillaan toimintaosuuksissa.
Toiminta puoli onkin ehkä loppujen lopuksi elokuvan heikoin puoli. Draamaosuuksille, kun saa nauraa hämmentävän typerien otoksien myötä, saa toimintapuoli ihmisen häpeämään silmät päästä. Elokuvaan, kun on kuitenkin peräti palkattu koreograafikoksi John Graham ja ase osuuksia varten Victor Martine, joista ei voi sanoa mitään edes meriittien puolesta. Stoutia ei voi syyttää kuvaamisesta, sillä siinä ei varsinaisesti ole vikaa. Kaikki kaksinkamppailut kuitenkin näyttävät hämmentävän varovaisilta sparreilta. Jotain pilkahduksia voi ilmetä, mutta ihmettelen suuresti miksi Jason David Frank ei itse voinut tehdä elokuvaan koreografiat. Mieheltä kuitenkin löytyy kokemusta ja taitoa jo useamman vuoden takaa. Onhan hän jopa otellut hetken aikaa vapaaottelunkin parissa.
Jotain positiivista kuitenkin löytyy, jos oikein hakee… sillä sen lopetus. Katsojalle voikin tulla joko raivostunut olo tai se toinen, kun tajuaa, että koko elokuva olikin vain pelkkä vitsi. Siksipä tätä ei oikein uskalla suositella kenellekään, ei välttämättä edes niille, jotka tykkäävät katsella heikonlaista toimintaa, jossa keijutkin on huiputeltavissa.
