Norjalaiset ne vaan taitavat tuon äijäkomedian jalon taidon tuoden hommaan myös syvyyttä, sopivaa herkkyyttä ja tragikomiikkaa. Jylhissä Pohjois-Norjan maisemissa kuvattu upea North kuuluu tähän kastiin kuvatessaan erään miehen pakomatkaa road movien keinoin. Koviin odotuksiin vastattiin ja kokonaisuus on varsin messevä. Melankoliset musiikit ja uskomattoman upeat talviset metsämaisemat siivittävät hiihtokeskuksen huoltomiehen moottorikelkkareissua.
Päähenkilö on kolmekymppinen Jomar, joka on kyllästynyt elämäänsä. Kyllästyneisyyttään äijä yrittää peitellä pillereillä, alkoholilla ja tupakoinnilla. Tuovatko ne sitten onnea vai ruokkivatko ne vain lisää masennusta? Tyyppiä ei voisi vähempää työnteko kiinnostaa ja katsoja ehtii ajatella, minkä vuoksi hiihtokeskus pitää tuollaista vätystä palkkalistoillaan. Eräänä päivänä TV:stä tulevan hienoimpien tunnelionnettomuuksien putki keskeytyy tulipalon takia, mikä saa Jomarin päässä jotain liikkeelle ja mies tekee rohkeimman tekonsa vuosikausiin. Hän hyppää yläkerran ikkunasta, ottaa moottorikelkkansa ja lähtee pakoon, pääasiassa itseään ja ahdistavia ajatuksiaan. Tragikoominen retki voi alkaa. Matkan varrella sitten sattuu ja tapahtuu, tavataan uusia ihmisiä, poltellaan tupakkia ja etsitään humalaa.
Anders Baasmo Christiansen sopii Jomarin rooliin täydellisesti. Vähäeleinen näyttelijätyyli ja perusilme, joka muuttuu pitkin leffaa koko ajan surullisemmaksi, saavat päähenkilön vittuuntuneisuuden uskottavaksi. Alkuun päähenkilön pää täyttyy ahdistuneisuudesta ja vihasta, mutta pakenemisen ja viinan etsimisen aikana tunteet muuttuvat yhä enemmän puhtaaksi surun ja kaipuun yhdistelmäksi. Leffa ei pahemmin selittele, vaan Jomarin tarina aukeaa hiljalleen ja rauhallisen kerronnan ansiosta katsoja saa pohdiskella Jomarin hahmon historiaa.
Elokuvan tunnelma on samaan aikaan aito ja maaginen, missä mielessä se muistuttaa vahvasti Bent Hamerin leffoja, vaikka tämä teos onkin paljon enemmän jalat tässä maailmassa. Ohjaaja Rune Denstad Langlo osaa asiansa ja käsikirjoittaja Erlend Loe tekee teräviä huomioita miehisestä tuskasta. Filmi on kuin karheampi ja nuoremman polven versio The Straight Storysta. Tapahtumat tempaavat mukaansa ja katsoja on lopulta täysin Jomarin puolella, vaikka ei hän kaikin puolin ihanneihminen olekaan. Jotain välitöntä ja varsin valloittavaa tässä mestariteoksessa on mukana. Pieni suuri elokuva, joka pienistä tarinan raameista huolimatta jää varmasti ikuisesti mieleen hienona leffana.
