Naisia on sorrettu ja halveksittu elokuvissakin jo vuosikymmeniä. Aina välillä bimbot teiniblondit lahdataan splattereissa ensimmäisten joukossa, ja paljasta pintaa vilautellaan vain ihan mieskatsojien iloksi. Voidaan siis sanoa, että naisten pahimmat viholliset, eli me miehet olemme kaiken pahan alku ja juuri tähän ”naisten vähättely-asemaan” valkokankailla. Naisten asema on kuitenkin kohentunut joissain määrin. Sankaruus/anti-sankaruus heijastuu kuitenkin monella eri tapaa. Bimbotkin voivat olla oman elokuvansa tähtiä (Blondin kosto, Sinkkuelämää), kun jotkut mimmit taas potkivat miesten munaskuukkelit mustelmille (Kill Bill, Tyttö nimeltä Nikita, Thelma & Louise)
Elokuva, jossa nainen on sekä ottavana että antavana osapuolena, muistuttaa meitä I spit on your grave-klassikon olemassaolosta. Joissain maissa aikoinaan täysin kielletty, tai raskaalla kädellä pätkitty teos sai aikanaan aikaan sellaisen myllytyksen kriitikoiden ja feministien keskuudessa, että vuokraamoihin saavuttuaan elokuvasta tuli aikansa kuuluisimpia ja myös pahamaineisimpia teoksia. Runsaat kolme vuosikymmentä myöhemmin tehtiin kohurainasta Re-make, jonka haastavan vastuun otti käsiinsä Ohjaaja Steven R. Monroe.
Päähenkilönä on nainen, joka vasten tahtoaan joutuu kokemaan kohtalon, minkä seurauksena hänen henkinen ja fyysinen tasapainonsa alkaa kallistua raakuuksiin. Kaikki alkaa siitä, kun nuori kirjailija Jennifer Hills kirjoitusrauhaa saadakseen vuokraa mökin junttikylän perämetsistä. Paikalle osuu viisi himokasta junttia aseineen, ja vievät Jenniferiltä kunnian kukin vuorollaan ja tavallaan. Julma show saa toisen näkökulman, kun nainen selviää miesten käsittelystä, ja alkaa puolestaan metsästää raiskaajia. Kutakin rangaistaan vuorollaan ja tavallaan.
Elokuvaa on vaikea lähestyä naisen tai miehen näkökulmasta, johtuen sen julmuudesta ja toteutuksesta. Puhdasta viihdettä tämä yrittää olla, mutta julmasti kuvattu kerronta vaatii katsojalta paljon alitajuntaista sietokykyä. Loppua kohden kuitenkin mauton juonikuvio muuttuu edukseen ja velat maksetaan velkoina. Onnekseen elokuva ei yritä olla mitään muuta, kuin itseään, eli ahdistavaa kidutuspornoa alusta loppuun. K-18 ikäraja onkin todella perusteltu.
Ohjaus ja kerronta ovat aluksi ahdistavan hidastempoista, mikä toisaalta luo tunnelmaa jo valmiiksi ahdistavaan ”juonikuvioon”. Mitään syvällisempää tarinaa ei kuitenkaan ole tarjolla. Lähtökohdat ovat yksinkertaiset, ja voisinkin kuvitella käsiksen olevan korkeintaan kahden sivun luokkaa. Turhauttava raiskausosuus jää hieman vähemmälle ja enemmän keskitytään koston kuvaamiseen. Elokuvan sanoma onkin lyhyt ja ytimekäs: kosto elää.
Pääosaroolin saaneelle Sarah Butlerille vaativa Jenniferin rooli oli varmasti tärkeä alkutekijöissään olevan elokuvauransa kannalta. Tämä tyttö osaa muutakin kuin kiljua. Butleria on tämän jälkeen ainakaan romanttiseen komediaan vaikea hahmotella. Muista melko vähäisistä näyttelijöistä mainitsemisen arvoinen on Chad Lindberg vajaa-älyisen Matthew´n roolissa eleineen ja ilmeineen.
Loppujen lopuksi elokuva on melko uskollinen edeltäjälleen, ja voidaan ehkä puhua hieman toimivammasta kokonaisuudesta. Huumoria tästä on vaikea repiä, ja monenlaista kysymystä jää katsojalle pyörimään päähän elokuvan päätyttyä. Tyttöystävän kanssa tätä ei kannata katsoa. Jos tämä on ihan pakko katsoa, ehkä parasta on tehdä se yksin.
