Ranskalaisten sarjakuvantekijöiden René Goscinnyn ja Albert Uderzon luoma sarjakuvahahmo Asterix seikkailee jälleen valkokankaalla. Tällä kertaa elokuva pohjautuu sarjakuva-albumiin Jumaltenrannan nousu ja tuho.
Mielestäni kyseisestä sarjakuvasta oli hieman erikoista tehdä elokuvaversio, mutta ei se mitään, oli mukavaa yllättyä iloisesti! Koska samainen albumi sattuu olemaan ylivoimaisesti yksi parhaimmista Asterixeista, niin pitihän tällaisen vanhan fanin rynnätä pikkumukuloiden joukossa leffateatteriin.
Elokuva alkaa näyttävästi kohtauksella, jossa Julius Caesar esittelee ministereilleen uutta häijyä suunnitelmaansa voittamattomien gallialaisten tuhoamiseksi – gallien kylän lähettyville olisi tarkoitus pystyttää roomalainen huippulähiö/lomakohde, jonka vaikutuksen alaisina gallit turtuisivat turismiin ja ulkomaalaisten vaikutteisiin. Alue nimetään Jumaltenrannaksi ja roomalaiset ryhtyvät tuumasta toimeen. Sen jälkeen alkuteksteissä jylisee komean mahtipontinen avausbiisi, josta on pakko antaa peukunnosto.
Leffan ulkoasu vaati aluksi hieman tottumista, mutta pian animoidut hahmot ja miljöö alkoivat näyttämään erittäin luontevilta. Perinteisenä piirrosanimaationa tämä olisi näyttänyt vielä paremmalta, muttei ollut tosiaan sen pöllömpi tällaisenakaan. 3-D:stä on sanottava tässä kohtaa, että se on täysin turha efekti. En havainnut elokuvassa mitään sellaista, minkä takia se olisi pitänyt trendikkäästi vääntää 3-D-rainaksi.
Oli erittäin ilahduttavaa ja sydäntä lämmittävää huomata, että juoni eteni yllättävän uskollisesti sarjakuvateoksen mukaan, paikoitellen jopa jouhevamminkin. Esimerkiksi sarjakuvassa on mielestäni liikaa orjiin ja puidenistutukseen liittyvää purnausta, mutta leffassa mennään nopeammin itse asiaan. Lisäksi oli hupaisaa nähdä gallien turmeltuvan periroomalaisiksi, jota ei tapahtunut samassa mittakaavassa alkuperäisteoksessa.
Elokuvaversion tarinassa on kuitenkin miinuksensa. Sarjakuvassa nauratti erityisesti sen aikuismainen satiiri ja kannanotto, joka valitettavasti puuttuu elokuvaversiosta, koska leffa on suunnattu lapsiyleisölle. Sen huomaa parhaiten esimerkiksi sellaisesta ratkaisusta, että muuan roomalaisesta tenavasta on tehty yksi tärkeimmistä hahmoista. Plääh.
Leffa toimii erittäin viihdyttävästi suunnilleen sinne vähän yli keskiväliin asti. Sen jälkeen elokuvan juoneen ollaan käytetty vapaita käsiä ja loppupuolessa katsojalle tulee sellainen fiilis, että elokuvaa yritetään vain pitkittää tällaisella niksillä.
Katsoin tämän suomeksi dubattuna ja täytyy mainita, että ääninäyttelijät selviytyivät kiitettävästi. Hahmoilla on juuri “oikeanlaiset äänet”. Akvavitixin ääninäyttelijä on ihan hyvä, mutta aluksi hänen matala äänensä kalskahti korvaani, kun olen vain niin tottunut Aarre Karénin versioon samasta hahmosta. Ääninäyttelijöiden kirkkaimmaksi tähdeksi nousee Arttu Wiskarin mainio Obelix. Muutenkin Obelix taisi olla se hahmoista hauskin, vaikka fanitan hahmopuolelta myös Caesaria hepun lyömättömän karisman vuoksi.
Kaiken kaikkiaan menevämeininkisestä ja hilpeästä Jumaltenrannan noususta & tuhosta jäi hyvä maku suuhun. Suosittelen elokuvaa lämpimästi etenkin lapsille, mutta myös aikuisille ja eritoten vanhoille Asterix-faneille.
