Kummittelevan talon kirous ei ole menettänyt voimaansa. Jokainen, joka siellä käy kokee karmaisevan kuoleman.
Edeltäjäänsä verrattuna toinen Takashi Shimizun kauhusaagan osa (itse asiassa neljäs osa, toinen osa teatterilevityksessä) paikkailee edeltäjässä olleita heikkouksia. Se sisältää kiinnostavampia henkilöhahmoja ja omalla tavallaan karmaisevampia kohtauksia. Ja ennen kaikkea siinä on koko elokuvan ajan kantava yhtenäinen juonikuvio, mikä nostaa kiinnostavuutta kummasti.
Alussa näyttelijä Kyoko (Narase) joutuu onnettomuuteen, jonka seurauksena hän saa keskenmenon. Henkilökohtainen tradegia ei kuitenkaan estä työskentelyä kummitusaiheisessa elokuvassa, jota kuvataan autenttisella paikalla. Valitettavasti kuvauksissa on ongelmia, joista tekniikan reistailu on pienin. Talon kirous pääsee taas valloilleen ja alkaa repimään tietä tosimaailmaan.
Käsikirjoituksen hienoista itseironiaa ei voi olla huomaamatta ja episodimaista rakennetta käytetään yhä. Tämä kylläkin vaikeuttaa juonen seuraamista, vaikka yksittäiset kohtaukset ovat yhä mielikuvituksellisen kammottavia ja ajoittain erittäin kekseliäitä.
Juonen edetessä saadaan kokea muutamia todella häijyjä säikäytyksiä ja todistetaan näyttävää synnytystä. Loppua ei pääse kehumaan onnelliseksi, vaikkakin kauniiksi kylläkin. Ohjaajan ammattitaito on parantunut ja sen myös huomaa sanan hyvässä merkityksessä.
Edeltäjäänsä verrattuna parempi kauhujännäri, jonka rutinoituneissa ratkaisuissa alkaa olla asiantuntijan otetta.
nimimerkki: Jurpo
