Ennen kuin törmäsin tähän teokseen kaupan hyllyllä, nimi “Sushi girl” ei sanonut minulle yhtään mitään, mikä ei sinänsä ole mikään ihme sillä ennen julkaisuaan DVD:lle sitä esitettiin vain minimaalisesti valkokankaalla. Suoraan koteihin julkaisustaan huolimatta elokuvan kansi uskaltaa luvata Quentin Tarantinon parhaimpien elokuvien tasoista laatua ja se jos mikä herätti kiinnostukseni elokuvaan. Kun mukaan oli vielä saatu näköjään muutamakin isoniminen näyttelijä (jotka Mark Hamillia lukuunottamatta jäivät kuitenkin varsin pieniin rooleihin) halusin ehdottomasti saada tietää pystyisikö pätkä lunastamaan valansa.
Viisi miestä olivat mukana kuuden vuoden, viiden kuukauden ja 17 päivän takaisessa ryöstössä, jossa varastettiin pieni määrä jalokiviä. Keikka ei kuitenkaan mennyt putkeen ja yksi heistä, Fish (Noah Hathaway) jää kiinni ja joutuu lusimaan äsken mainitun ajan, muttei paljasta muita kumppaneitaan.
Jalokiviä ei kuitenkaan ikinä löytynyt ja nyt, kun Fish viimein pääsee vankilasta, uskovat loput joukosta että tämä on piilottanut kivet pitääkseen ne yksin itsellään. Tämän johdosta joukon silloinen johtaja, Duke (Tony Todd) kutsuu silloiset ryöstöön osallistujat, Francisin (James Duval), Crow’n (Mark Hamill), Maxin (Andy Mackenzie) sekä tietenkin Fishin illalliselle, jolla tarjotaan harvinaista herkkua: sushia alastoman naisen päältä syötynä. Fish kiistää jyrkästi syyllisyytensä ja näistä asetelmista alkaa intensiivinen selvittely siitä valehteleeko tämä vai mitä jalokiville lopulta onkaan käynyt?
Juoni on sinänsä kirjoitettu hyvin älykkäästi ja se sisältää kosolti käänteitä, joita ei varmasti olisi arvannut. Se kuitenkin sortuu osittain deus ex machina -ratkaisuun ja se vähän latistaa muuten toimivaa kokonaisuutta. Pidin kuitenkin kovasti siitä, kuinka elokuva ei heti kerro mitä kaikkea on tapahtunut vaan pikkuhiljaa paljastaa pala palalta kuinka tapahtumat ovat edenneet juuri siihen pisteeseen, missä ne ovat nyt.
Elokuva sijoittuu takaumia lukuunottamatta pelkästään huoneeseen, jossa miehet syövät sushia ja miesten älykäs ja jännittävä dialogi on ainoa keino katsojalle saada tietää mitä oikeasti on tapahtunut, mikä tuo heti mieleen Tarantinon Reservoir dogsin. Tunnelma huoneessa on aluksi kovin rauhallinen, mutta samalla äärimmäisen painostava ja se saa katsojan kiinnittämään huomionsa keskeyttämättä tapahtumiin, sekä odottamaan kylmän hiki ohimoilla koska jollakulla hahmoista napsahtaa ja tapahtumat räjähtävät käsistä. Tämä on mielestäni yksi elokuvan parhaita puolia ja loistava Tarantinomainen dialogi miesten välillä vahvistaa sitä merkittävästi.
Vaikka näyttelijäntyö ei ole päätä huimaavaa, se on silti toimivaa, eikä kenenkään roolisuorituksessa ole moitittavaa. Se, mikä hahmot sen sijaan saa loistamaan on se kuinka loistavasti ne on kirjoitettu. Miesten välinen kemia ja erilaisuus on erittäin mielenkiintoista katsottavaa ja sitä haluaisi nähdä vain lisää ja lisää. Jokaisella miehistä on oma persoonallisuus ja se on saatu hyvin esille, sekä myöskin se kuinka se on ristiriidassa muiden kanssa, mikä aiheuttaa erittäin mielenkiintoisia konflikteja.
Musiikki elokuvassa on hyvin Tarantinomaista, muttei kuitenkaan aivan täysin yllä samalle tasolle. Vaikka musiikki tukeekin jännittävää tunnelmaa hyvin, se tuntuu silti tietyissä paikoissa vähän tilanteeseen sopimattomalta. Pääasiassa näin ei ole, mutta silloin tällöin ja se ajaa sen kauaksi Tarantinon äänimaailmallisesta täydellisyydestä.
Loppujen lopuksi en käy pahasti väittämään elokuvan kannen tekstejä vastaan. Tässä on paljon Tarantinomaisia piirteitä, kuten pitkät älykkäät dialogit, musta huumori, tunnelmallinen musiikki, sekä juonenkäänteitä viljelevä juoni. Suurilla osin elokuva onnistuu näissä hyvin, mutta tekee myös pieniä virheitä siellä sun täällä. Se on silti kunnianhimoinen, eikä heitä hirveän kauaksi Tarantinon mestariteoksista. Näyttelijäntyö ei ole loistavaa, mutta käsikirjoitus on huikea, hahmot mielenkiintoisia ja tunnelma aivan käsinkosketeltavan jännittävä. Ansaitsisi enemmän huomiota ja on ehdottomasti pätkä joka kannattaa tsekata!
