Moni kakku päältä kaunista… Niin myös leffakin, mutta mitä onkaan sisällä? Tyhjää. Spider Man 2 vyöryy kankaalla vauhdilla, ilman kuitenkaan suurempaa sisältöä. Peter Parker (Maguire) on edelleen ihastunut Mary Janeen (Dunst), mutta supermiehenä olo ei ole kovin helppoa, joten rakkauselämä takkuilee pahasti. Kaupunkia uhkaa myös uusi pahajätkä, Mustekalamies. Ensimmäisen Spider Manin katsominen on suositeltavaa ennen kakkoseen siirtymistä.
Ensinnäkin, leffa on täysin ylipitkä. Yli kaksituntinen kesto saa puuduttamaan, ja vaikka en olekaan mikään toimintafani, niin toimintakohtaukset ovat leffan parasta antia ja ne ovat lähes ainoa asia, mitä kannattaa odottaa. Kun toiminta on ohi, on taas höpinän aika. Kyllä näyttelivät ihan hyvin roolinsa tekevät, mutta heidän puhelunsa on kirjoitettu niin ennalta-arvattaviksi, että ihan naurattaa. Juoni etenee lähes niin kaavamaisesti kuin juoni voi leffassa edetä. Ensin vähän tätä, sitten tuota ja lopuksi näin. Pahasti jäi vaivaamaan myöskin sellainen asia, että Spider Man 2 on tehty “jotain kaikille” -asenteella. On sitä draamaa, actionia, hempeilyä, huumoria ja muuta vastaavaa. Olisivat vaan keskittyneet pariin asiaan antaumuksella. Muutama herkullinen, jopa nerokkaasti kirjoitettu sivuhahmo nostavat pisteitä huomattavasti, ja Kirsten Dunstia katselee mielellään.
Spider Man 2:ta voi suositella hyvin sarjakuvafaneille ja noin kymmenenvuotiaille, joista suurin osa leffateatterin katsojista koostuikin. Itse en edusta kumpaakaan, joten leffasta ei jäänyt paljoakaan positiivista mieleen. Hienoa kamerankäyttöä toki, mutta sitähän näkee nykyään joka paikassa. Spider Man 2 on kesän kuumin kassamagneetti, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Sellaisena se juuri toimiikin.
nimimerkki: Viisas
