”Kyllä ne länsinaapurit osaa”, tapaavat elokuvafanit kaihoisasti todeta ruotsalaiselokuvien kohdalla, ja jämäkkää poliisijännäriä edustava Beck–sarja on niitä kadehdituimpia tekeleitä. Ja kyllähän kaikenmaailman nilssit ja göranit ovat sarjaan panostaneet: varsinkin tuotantoteknisesti Beck on hienoa katsottavaa, ja Jenkkisukulaisiin verrattu meno on maanläheisempää.
Beckin yhdeksännessä osassa Martin Beck joutuu tutkimaan räjähderyöstöä sekä kahden kollegansa brutaalia teloitusta. Eli aihetta, joka varmasti kuohuttaisi kansan syviä rivejä oikeastikin. Silti on huomattavaa, että jos sama stoori käännettäisiin Hollyspektaakkeliksi, olisi vaaran alla paljon enemmän, nimittäin koko suuri ja mahtava viidenkymmenen tähden valtio… eli lopulta mukavan pienimuotoisena ruotsalaistragedia pidetään. Hyvä niin.
Kuten sanottua, meno on hillittyä ja laadukasta, mutta etenkin henkilöhahmopainotuksessa voisi olla parantamisen varaa. Nyt juoni jää auttamattomasti Beckin kollega Gunvald Larssonin kostoreissun varaan, hän nimittäin haluaa tappaa ystävänsä teloittaneet miehet. “Kun poliisi tapetaan, ei ole enää sääntöjä”, Larsson murisee ja aloittaa yhden miehen sotansa.
Myös välikevennyksissä eli Beckin keskusteluissa erikoislaatuisen naapurin herran kanssa voisi olla enemmän järkeä ja/tai hauskuutta. Sen sijaan loppupuoliskolla nähtävästä traagisesta piirityssession lopusta tuli väkisinkin suomalaisittain naurettava, kun hätääntynyt äiti juoksee maatilalla huutaen ”Elin!!! Elin!!!!”. Valotetaan nyt sen verran, että nainen ei huutele elimen perään, vaan ihan omaa rakasta tytärtään hän kaipailee.
Peter Haber on jälleen Beck, ja eipä hän muuhun rooliin tahdo enää sopiakaan. Häkellyttävästi Petteri Summasen näköinen Peter Persbrant pääsee nyt isompaan rooliin ja pahisosastolta löytyy ihan ok kolmikko, joskin varsin väritöntä on lopulta teloittajien taival.
Kokonaisuutena Beck – koston hinta painuu varsin keskinkertaiseksi kamaksi, ja syynä on myös laajemmin tarkasteltuna nimenomaan värittömyys. Kaikki on niin tasaisen laadukasta puurovelliä, että ruokailun jälkeen ei huomaa edes syöneensä. Mistään ei voi valittaa, mutta suussa ei maistu mikään. Unohtiko joku mausteet pitkään hautuneesta annoksesta?
