Ranskalainen rikollisliiga tekee huumebisneksiä atlantin yli, mutta kolleegat rapakon takana ovat alkaneet hieman epäileväisiksi ranskalaisliigan kyvykkyydestä ja vallasta. Liigan on todistettava kyvykkyytensä, ja mikäpä olisikaan parempi tapa osoittaa se kuin hankkiutumalla eroon miehestä, joka on jo kymmenen vuoden ajan vaikeuttanut heidän bisneksiään olemalla yleinen piikki heidän lihassaan: poliisietsivä Jacques Clouseau.
Clouseaun perään lähetetään tappajajoukko ja hänelle viritetään pirullinen ansa, mutta kuin ihmeen kaupalla (kuinkas muutenkaan) Clouseau selviää attentaatista hengissä. Rikollisliiga uskoo kuitenkin Clouseaun kuolleen joten he huokaisevat helpotuksesta ja jatkavat ylpeinä huumebisneksiään. Clouseau on kuitenkin askeleen roistoja edellä ja aikoo saada nämä telkien taakse.
Tähän Pink Panther -elokuvaan on jo käsikirjoittajienkin mielestä pitänyt keksiä jotain muuta kuin ne iänikuiset Clouseau-hölmöilyt ja uutuutena elokuva tarjoaa katsojien riemuksi joukon erilaisia valeasuja, joita Clouseau käyttää eri tilanteissa. Luonnollisestikin nämä asut ovat erittäin stereotyyppisiä, ja tuovatkin ehkä juuri siksi hymyn minun huulilleni. Myöskin Clouseaun miespalvelija Caton hahmo on saanut lisää kuva-aikaa verrattuna aiempiin PP-elokuviin ja se on ihan hyvä asia. Monet muutkin komediat rakentuvat kaksikosta, jotka keskenään hölmöilevät.
Ihan hauska filmihän tämäkin on. Tunnusmusiikkia myöten liikutaan 70-luvulla, mutta mielestäni olisi voitu repiä hieman enemmän aikakausihuumoria. Toisaalta, ehkä se ei silloin ollut vielä huumoria kun kuvausvuosikin oli 1978. Kyllä Sellers on oikea mies tähän rooliin ja Herbert Lom sopii myös edelleen mainiosti rooliinsa sekopäisenä Clouseau-vihaajana, vaikkakaan ei pyrkimyksissään tappaa Clouseau ole keksinyt ensimmäisen PP-elokuvan jälkeen mitään uutta. Juonta ei tällaisessa filmissä kannata liian tarkkaan mietiskellä, kyseessähän on jo ties kuinka mones jatko-osa, ja siihen pitää suhtautua ihan vain komediana.
