Vuoden 1939 elokuva Eteenpäin – elämään perustuu nimimerkki Juhani Tervapään (Hella Wuolijoki) näytelmään Justiina. Käsikirjoituksen näytelmän pohjalta laati ohjaaja T. J. Särkkä, jonka rinnalle ohjaajaksi on alkuteksteissä merkitty Yrjö Norta.
Minusta tämä on huomattava elokuva, jossa on nähtävissä teemoja muistakin Hella Wuolijoen näytelmistä ja niistä tehdyistä elokuvista. Elokuvista tulevat mieleeni Juurakon Hulda ja Niskavuori taistelee, osaksi myös Niskavuoren Aarne. Juurakon Huldaan viittaa Justiinan taistelu työväen asian hyväksi ja hänen asemansa kartanon sisäpiikana ja sittemmin emännöitsijänä. Niskavuori taistelee tulee mieleen siitä myönteisestä vastaanotosta, jonka maailmalta kotikartanoon palaava laamanni saa talonsa työväeltä. Niskavuori-elokuviin verrattuna Eteenpäin – elämään on aatemaailmaltaan eräänlainen antiniskavuori, jossa kallistutaan selkeästi tasa-arvoisen maailman kannalle, eikä herrasväki aja trilloillaan kartanon mailla muuten kuin pois lähteäkseen.
Elokuva etenee tehokkaasti, juonenkäänteet eivät tunnu teennäisiltä eivätkä elokuvissa moneen kertaan nähdyiltä, sen sijaan ne maistuvat elämältä, mikä tuntuu harvinaiselta herkulta kotimaisen ajanviete-elokuvatuotannon joukossa. Sama pätee muihinkin Hella Wuolijoen käsikirjoituksiin perustuviin elokuviin. Niissä ihmiset tekevät toisilleen sellaisia rumia asioita, joita todella tapahtuu – ryöstömurhia on turha odottaa.
Varsin erinomaisen suorituksen julkeana vamppina tekee Emmi Jurkka. Hänen tekoranskankielinen laulantansa tunnustaa aidolta kuin väärä raha. Pidin myös kovasti hänen hännystelijöistään, etenkin siitä, että heitä on kaksi. Naispääosassa Regina Linnanheimo näyttää germaaniselta sankarihahmolta valkoisine hiuksineen, hänen näyttelynsä on melko hillittyä ja siksi luo ok vaikutelman. Tauno Palo laamannina on pääosastaan huolimatta jotenkin sivuhahmomainen, mikä ei haittaa, sillä hän onkin tässä elokuvassa se, jota naiset pyörittävät. Erinomaisen uskottavan sivuosan vetää myös kartanon vanhaemäntä Elsa Rantalainen. Leo Lähteenmäen rankkaa ylinäyttelyä puoltaa jossain määrin hänen esittämänsä hahmon nuoruus. Muutaman piirun vähempi olisi ollut tässäkin tapauksessa parempi.
Kaiken kaikkiaan mainio elokuva etenkin kun ottaa valmistumisajan huomioon. Tällaisia elokuvia pitäisi esittää kolmesti vuodessa parhaaseen katseluaikaan, niin että kaikki kansa näkisi miten muinoin jo Suomessakin hallittiin elokuvan teon taito.
