Hollywoodin spektaakkeliosaston tuotanto historian merkkitapahtumista ja henkilöistä jatkaa trendiään. Kukapa ei muistaisi Petersenin lievästi flopahtanutta Troijaa saati ihmetuottaja Bruckheimerin umpisurkeata Kuningas Arthuria. Nyt syöttiin tarttui isompi kala, loistavan Platoonin ja JFK:n ohjaaja Oliver Stone.
Kuten vihjailevasta nimestäänkin huomataan, elokuva käsittelee liki kaikkien (ainakin viimeistään koulun historianpenkeillä opittu) tuntemaa makedonialaisvalloittajaa Aleksanteri Suurta. Kreikan valtakuntaa laajentamaan lähtenyt Aleksanteri sai lyhyestä elämästään (356 – 323 eKr.)huolimatta paljon aikaan. Miehen aikaansaannoksina mainittakoon muun muassa valloitukset aina Välimeren alueilta Intiaan.
Stonen Aleksanteri lähtee liikkeelle kuitenkin suhteellisen kevyesti. Anthony Hopkinsin tulkitsema Ptolemaios toimii koko filkan ajan eräänlaisena kertojana ja myös aloittaa elokuvan lähtien aina Aleksanterin synnystä. Colin Farrellin tulkitsema Aleksanteri syntyy keskelle valtataistelua. Hänen äitinsä ja samalla Makedonian kuningatar Olympias (Jolie) yrittää kaikin keinoin saada poikaansa valtakunnan lailliseksi perijäksi. Aika tiimalasissa kuitenkin valuu rauhallisesti eteenpäin aina vuoteen, jona Aleksanteri on saavuttanut 19 vuoden iän. Taistelu kruunusta käy nyt kuumimmillaan. Aleksanterin isä, kuningas Filippos (Kilmer) on löytänyt toisen naisen ja avioliitosta syntyvästä pojasta on kehkeytymässä uhkaaja Aleksanterin kruunuhaaveille. Ovelalla pelillä Olympias saa kuitenkin pelattua kaiken Aleksanterille…
Sitten kerronta siirtyykin kuin yhtäkkisesti suureen taisteluun persialaisia vastaan. Aleksanteri johtaa taistelua Babyloniasta etulinjasta käsin. Kuninkaaksi lyöty, vasta kaksikymppinen taistelija on päättänyt valloittaa vahvimman kulttuurin ja suurimman armeijan. Maailmanvalloitus on alkamassa vain jatkuakseen yhä idempään…
Jaaha, mitäpä sanoa sitten monissa foorumeissa ja arvosteluissa teilatusta Aleksanterista. Väitteet siitä, että kyseessä olisi “epästonemainen” elokuva, voin kyllä täysin allekirjoittaa. Jotenkin läpi filkan paistoi tietynlainen keskeneräisyys ja tavanomaisuuus, ettei leffa ainakaan omalta kohdalta päässyt missään vaiheessa yllättämään tai shokeeraamaan. Luonnenäyttelyn surkeuden lisäksi (mm. venäläisaksentilla hoilaileva Jolie) filkkaa vaivasi myös erikoinen asioiden sivuuttaminen. Aluksi syvennyttään johonkin tapahtumaan, mutta sitten pompitaankin mitä ihmeellisimmin vaikkapa parin vuoden päähän. Liekö sitten tuotantoyhtiö pakottanut Oliveria saksimishommiin tai mitä, mutta tämä vaivasi koko ajan.
Farrellista sanottakoon, että mies ei loista, mutta ei kyllä munaakaan. Ihan kelpo rooli historian suurmiehenä. Ja Stonen The Doorsissakin loistanut Val Kilmer on lisäksi elokuvan kantavia voimia. Koskaan mies ei ole omasta mielestäni kovin kummoinen ollut, mutta nyt sanalla sanoen toimi.
Taistelukohtauksista niitä kiinnostaville sanottakoon sen verran, että ne ovat mitä makoisimpia. Erityisesti persialaisia vastaan käyty taistelu oli kaikessa komeudessaan mukavaa katseltavaa. Splattermaisista veripurskahduksista huolimatta kyseessä oli enemmänkin sen ajan sotataktiikkaa kuvaava näytös. Taputus Stonelle muuten ehkäpä hiukan takeltelevassa leffassa. Paljon mainostettu ja hypetetty biseksuaalisuus oli taas niitä kuuluisia mainostoimiston metkuja. Eipä juuri vallannut koko elokuvaa…
Pienenä yhteenvetona todettakoon Aleksanterin olevan juuri elokuvalipun väärti leffa. Ei missään nimessä elämää suurempi, ostamisen arvoinen tai monia katselukertoja kestävä nautinto vaan ehta amerikkalainen tutkimusretki historian suurmiehen tekoihin, ei niinkään ajatuksiin tai tunteisiin.
nimimerkki: producer
