Kiinnostuin kyseisestä teoksesta sen mielenkiintoisen kuuloisen juonensa vuoksi, mutta Lainkuuliainen kansalainen olikin vain yksi suuri Hollywood-pettymys. Leffa starttaa, kun insinööri-iskä Clyde Shelton (Butler) ja hänen perheensä joutuvat väkivaltaisen ryöstön kohteeksi. Shelton menettää traagisessa tilanteessa vaimonsa ja pienen tyttärensä, eivätkä syylliset saa kiinnijäätyään omppuvarkautta pahempaa tuomiota – ainakaan herra Sheltonin mielestä. Tapahtumat keskittyvät aikaan kymmenen vuotta jälkeen alun pohjustuksen, kun vääryyttä osakseen saanut Shelton asettaa raivoisan – mutta äärimmäisen tarkkaan harkitun ja suunnitellun – kostonsa kohteeksi koko Yhdysvaltain oikeuslaitoksen ja osavaltion hallituksen.
Elokuva kaatuu ja kompuroi täysin omaan mahdottomuuteensa. Juonenkäänteet ja varsinkin “loppuratkaisu” on niin naurettava, ettei siitä ole edes esikuvansa Se7enin varjoksi. Koko kestonsa ajan elokuvaa rakennellaan loppukliimaksia varten ja kun se lopulta onkin niin simppeli, että ala-aste ikäinenkin sen olisi pystynyt keksimään, jää leffasta tosi kuiva maku suuhun. Toisin sanoen Lainkuuliainen kansalainen epäonnistuu siinä tärkeimmässä asiassa mihin se pyrkii, katsojakuntansa shokeeraamisessa. Siinä missä Se7en ja Saw-saaga tiputtaa katsojansa tuolilta, aiheuttaa Lainkuuliainen kansalainen vain epämukavaa ja myötähäpeällistä liikehdintää.
Tekijöiden visiona on esitellä Shelton katsojilleen mestarillisena ja kaikkitietävänä laskelmointinerona. Tämä toimiikin aivan leppoisasti syynä jaksaa odottaa grand finalea, mutta kun aika vihdoin koittaa, ei Sheltonin viisautta enää kukaan ajattele – vaan pikemminkin poliisien tyhmyyttä ja juonen jättimäisinä ammottavia aukkoja. Ei voi kuin päätä pyöritellä, miten tällaisesta käsikirjoituksesta on lopulta syntynyt jättibudjetin kokopitkäelokuva. Mutta niin se vaan tuntuu olevan kaikki mahdollista tuolla Atlantin toisella puolen…
Gerard Butler vetää siedettävän roolin insinööri-iskänä eteenpäin porskuttavana kostojunana. En kuitenkaan ole täysin vakuuttunut herran sopivuudesta tämänkaltaiseen rooliin, jossa pitäisi pystyä tuomaan niin paljon sisällä myllääviä katkeruuden tunteita pintaan. Tiettyä psykoottisuutta Butler pystyy ajoittain luomaan, mutta missä on kaikki tuska ja sielunpalo? Tässä tosin voidaan osoittaa syyttävä sormi ohjaajankin puoleen, sillä aiheeltaan herkullinen draama-asetelma on hukattu lähes kokonaan ja keskitytty enemmänkin pommien räjäyttelyyn. Vaikka elokuvan kestoa pidentämällä, aihetta olisi voinut viedä paljon, paljon syvemmällä. Nyt jäätiin pintaraapaisuksi. Toisen pääroolin määrätietoisena syyttäjänä vetävä Jamie Foxx on roolissaan oikein hyvä, vaikka hahmosta onkin tehty piirun verran liian tylsä.
Yhteiskuntakritiikistä ja rankasti Yhdysvaltain – ja miksei minkä tahansa muunkin valtion – järjestelmällisesti lakipykäliin nojautuvan oikeussysteemin piikittelystä Lainkuuliainen kansalainen ansaitsee jättiplussan. Varsinkin tuo Sheltonin oikeudenkäyntikohtaus on brilijantti otos teoksen tekemästä pointista ja antaa varmasti ajateltavaa ennen yöunille laittamista. Enemmänkin vastaavaa elokuvaan olisi kaivannut, mutta hyvä näinkin.
Kaikkien näiden haukkujen jälkeen voidaan todeta elokuvan olevan perustusinatrilleri, joka epäonnistuneesti yrittää käyttää hyödykseen muotiin tulleita draamasävytteitä ja hätkähdyttäviä twistejä. Jälkikäteen en lähtisi tämän elokuvan katsomisesta maksamaan, mutta yleisestiottaen Lainkuuliainen kansalainen on tasaisen viihdyttävä trilleritykitys tylsiin arki-iltoihin.
