1920-luvun alussa ystävykset Rocky Sullivan ja Jerry Connelly ovat varastamassa kyniä tavarajunan laatikoista. Heidät kuitenkin havaitaan. Rocky jää kiinni, mutta Jerry pääsee pakoon. Näin ystävysten tiet eroavat pitkiksi ajoiksi. Vuosia myöhemmin Rocky (Cagney) tapaa Jerryn (O’Brien). Rocky on ollut melkoisessa rikoskierteessä ja tälläkin kertaa hänen onnistuu livahtamaan poliiseilta ja syyttäjävirastolta ties monettako kertaa. Nyt Rocky kerää jengiä ympärilleen ja alkaa taas tehtailemaan rikoksia. Samanaikaisesti hän selvittelee välejään kieron lakimiehensä Frazierin (Bogart) kanssa. Jerry, josta on tullut pappi, yrittää auttaa nuoria jengiläisiä tajuamatta, että Rocky on jo ottanut heidät pauloihinsa.
1930-luvulla tehtailtiin urakalla gangsterielokuvia. Ne ovat useinkin melko kaavamaisia. Niissä vain todetaan, että rikos ei kannata ja gangsterit ovat pahoja ja usein melko ylimielisiä tyyppejä. Usein pienestä saarnaavuudestaan huolimatta nämä ovat ihan mukavaa vaihtelua nykyajan elokuvien keskellä.
Likakasvoiset enkelit on varsin hyvin tehty elokuva kahden lapsuudenystävän kohtaamisesta ja heidän erilaisuudestaan. Toinen on paatunut rikollinen ja toinen rehellinen pappi, joten konflikti kahden ystävän välillä on valmis. Ystävyys alkaakin olla elokuvan edetessä yhä kovemmalla, kun kummallakin on omat näkemyksensä. Eikä hahmoilla ole muutenkaan helppoa. Rockylla on pahoja ongelmia kieron lakimiehensä ja poliisien kanssa.
Michael Curtiz, jonka tunnetuin elokuva lienee Casablanca, on saanut aikaiseksi todella hienon gangsterielokuvan. Murhat ovat tiukkaa katseltavaa, vaikkei verta tietenkään näy. Rikoksia ei kuitenkaan kaunistella, vaan todellakin osoitetaan, ettei se kannata. Myös käsikirjoitus on tehty hyvin. Gangsterien puheet ovat tiukkoja ja repliikit mieleenpainuvia. Ihan De Palman Scarfacen ja Mafiaveljien kielenkäytön tasolle ei elokuva tietenkään pääse, mutta hienoa sanailua on silti luvassa.
Aivan viiteen pisteeseen ei elokuvan tehot kuitenkaan riitä. Pahimmaksi kompastuskiveksi muodostuu elokuvan saarnaavuus. Varsinkin lopussa on kyllä liikaa saarnaavaa otetta. Vähemmälläkin olisi pärjätty vallan mainiosti. Myös Rocky on turhan kliseinen gangsterihahmo. Nämä ylimieliset ja mitään pelkäämättömät gangsteripomot ovat melko tavallisia 1930-luvun rikosleffoissa.
