Pitkä oli matka ensimmäisestä Mad Max -elokuvasta tähän kieltämättä komean näköiseen, mutta aiempia pehmompaan tekeleeseen. Viihdettä kuitenkin on riittämiin.
Miljöö on yhä edelleen sama kuin ennenkin: rutikuiva maailma, jossa polttoaine ja vesi ovat kultaakin kalliimpia. Jo ensimmäisessä osassa perheensä menettänyt Max (Gibson) on autiomaan yksinäinen ratsastaja, joka vaihtaa peltiheppaa yhtä usein kuin maisemaa.
Matkallaan Max poikkeaa metaanista kukoistukseensa nousseeseen kaupunkipahaseen. Tarkoitus on penätä velkoja Jedediah- nimiseltä (Spence) hyypiöltä, mutta paikallinen pääjehu (Turner) keksii Maxille muuta puuhaa. Tämän tädin huvitukset ovatkin kovemman puoleiset. “Two men enter. One man leaves”, huutaa kansa ja Max havaitsee yllättäen katsovansa silmästä silmään järkälemäistä ihmispetoa keskellä rautahäkkiä.
Tarinassa on kaksi pääjuonta, joista toisessa Mad Maxista leivotaan elävää legenda. Trilogian päätösosalta osaa odotaakin jotakin tällaista “eeppistä löpinää”. Kahteen ensimmäiseen Mad Maxiin ihastuneet eivät kuitenkaan tätä välttämättä niele. Musiikista vastaa osittain vanha sähkötukka Tina Turner.
