“That might be the greatest sentence anyone’s ever said.”
“That’s one small step for man, one giant leap for mankind.”
Sisältää pieniä spoilereita elokuvan juonesta.
Kuu tuo maapallon lähin kiertolainen on toiminut monissa sci-fi elokuvissa taustalla tärkeissäkin osissa jossa on välillä käyty piipahtamassa ja toisaalla lennetty yli jos jonkinmoisilla avaruus-aluksilla. Nyt umpikamalista (Godzilla) ja (10 000 B.C.), viihdyttävän hölmöistä alien invaasioista (Independence Day 1 & 2), Van Dammen ja Dolph Lundgrenin ysäri-actionista (Universal Soldier), Valkoisen talon valtauksesta (White House Down), harmittomista katastrofitrillereistä (2012) ja (The Day After Tomorrow) sekä pätevän viihdyttävistä sotaseikkailuista (The Patriot) ja (Midway) tunnettu Roland Emmerich heittää alkutaipaleellaan ohjanneen (Rangaistussiirtola Moon 44) päänäyttämönä toimineen kuun törmäyskurssille maapallon kanssa hulvattoman näyttävässä Moonfall elokuvassa.
Vuonna 2011 astronautit Brian Harper (Patrick Wilson) ja Jo Fowler (Halle Berry) ovat suorittamassa satelliitin korjaustehtävää maata kiertävällä radalla kunnes mystinen energiapiikki aiheuttaa vakavan onnettomuuden ja yhden ihmisen kuoleman. NASA syyttää Briania onnettomuuden tahallisuudesta ja tästä syystä Brian pakkaa tavaransa ja katoaa maisemista. 10 Vuotta myöhemmin salaliittoja joka puolella epäilevä blogaaja KC Houseman (John Bradley) on selvittänyt että kuun kiertorata on muuttunut, mutta kukaan ei häntä kuuntele ennen kuin hän kohtaa Brianin. Brian ja KC tavoittavat NASAN johtoon nousseen Jon jotka kuulevat salaperäiseltä Holdenfieldiltä (Donald Sutherland) erikoisen teorian vuoden 1969 kuulennosta. Samaan aikaan Brianin poika Sonny (Charlie Plummer) joutuu lähtemään läheistensä kanssa pakoon kun kuun siirtyminen kiertoradaltaan aiheuttaa maanpinnalla lähtölaskennan kaiken loppuun.
Moonfall on viihdyttävän hupaisa sci-fi toimintatrilleri ja todellakin sellainen elokuva jolle voi helposti heittää 1 tai 5 tähteä päivästä, mielentilasta tai katsojasta riippuen. Siinä missä Joulukuussa Netflixissä julkaistu Adam McKayn (Don’t Look Up) käsitteli maailmanloppua satiirimaisella tunnelmalla hieman käsijarru päällä niin Roland Emmerich pistää homman mukavasti överiksi ja muutenkin Moonfall on elokuva jossa ei pipo päätä turhaan kiristä joten epäloogisuuksia ja kliseitä ei kannata lähteä laskemaan sillä niitä riittää seuraavaan Juhannukseen asti.
Visuaalisesti Moonfall on yksi komeimmista ison valkokankaan elokuvista sitten Denis Villeneuven (Dyynin) jossa umpikahjot maailmanlopun tapahtumat pääsevät oikeuksiinsa. Varsinkin muutama surrealistinen kuva kuusta maapallon taivaanrannassa näyttää hienolta. Tukevilla ääniefekteillä varustetun Tuhokuvaston Roland Emmerich hallitsee kuin kotonaan jossa valtameret nousevat suurkaupunkien päälle ja taivaalta putoilee jos jonkinmoista roinaa. Toki taustalla kaiken hävityksen keskellä peilataan ilmastomuutoksen pelotteluun.
Spencer Cohenin ja Harald Kloserin käsikirjoittama Moonfall on viihdyttävä sci-fi sekamelska joka seuraa kolmea eri tarinalinjaa Brianin, KC:n ja Jon taistelua aikaa vastaan, Sonnyn ja hänen läheistensä pakomatkaa hävityksen keskellä ja puolustusvoimien ja NASAN valmistautumista katastrofiin. Moonfallin avaruuskohtauksiin haettu vaikutteita Alfonso Cuarónin (Gravity) ja James Grayn (Ad Astra) sci-fi elokuvista. Varsinainen uhka kuun sisällä olevasta The Blobin henkisestä tekoälyn metalliversiosta menee jo hulvattoman älyttömäksi, mutta hauskalla tavalla. Viimeiseen kolmannekseen tultaessa vedetään loputkin kelkat (2001: Avaruusseikkailun), (Oblivionin) ja (Independence Dayn) kautta täysillä kaakkoon.
Patrick Wilson ja Halle Berry kannattelevat mainiosti tarinaa harteillaan ja tekevät kelvolliset roolit. John Bradley irrottelee hauskasti köyhänmiehen “Fox Mulderina” joka epäilee maan hallituksen sisällä olevan jonkinlainen salaliitto. Charlie Plummer hoitaa Sonnyn roolinsa toimivasti joka joutuu seuraamaan tapahtumia aitiopaikalta. Donald Sutherland käy kertomassa muutamalla lausella mitä vuoden 1969 Neil Amstrongin ja Buzz Aldrinin miehittämällä kuulennolla oikein tapahtui. Michael Peña Sonnyn isäpuolena, Stephen Bogaert NASAN turvallisuuspäällikönä ja Eme Ikwuakor puolustusvoimien kenraalina hoitavat tonttinsa myös toimivasti.
Kokonaisuutena Moonfall on kaikessa ihanassa älyttömyydessäänkin visuaalisesti kaunis maailmanloppuelokuva ja taatusti yksi vuoden kahjoimmista ison valkokankaan popcorn rymistelyistä. Moonfall on vähän kuin Roland Emmerichin ura yhteen pakettiin paketoituna.
