Yrjö Tähtelän vuoden 1966 elokuva Topralli kuuluu niihin suomalaisiin elokuviin, jotka ovat vuosien varrella keränneet lähinnä vain negatiivista suosiota. Toprallia onkin monissa arvosteluissa “ylistetty” jopa Suomen historian surkeimmaksi elokuvaksi. Mielestäni kyse ei kuitenkaan ole millään tavalla surkeasta leffasta, lähinnä vain hyvin hätäisesti toteutetusta ja liian suurta menestystä hakeneesta elokuvasta.
Elokuvan juoni on melko yksinkertainen, mutta siitä on kuitenkin onnistuttu saamaan aikaan aikamoista puuroa. Ohjaaja/käsikirjoittaja Yrjö Tähtelä esittää Rudolf Räpylä -nimistä henkilöä, joka alkaa keräämään levy-yhtiön juhlashowhun esiintyjiä. Juoni poukkoilee vähän miten sattuu ja jotkut kohtaukset ovat kaikessa koomisuudessaan todella hämäriä ja katsoja joutuukin välillä kysymään itseltään; “Mitähän tässäkin on ajettu takaa?”. Musiikkiesitysten ja itse varsinaisen tarinan väliset vaihtumiset on kuitenkin toteutettu varsin mallikkaasti.
Suurimman huomion elokuvassa keräävät erinäisten 60-luvun suomalaisten pop/rock-tähtien musiikkiesitykset, joita ilman elokuva olisikin suhteellisen tyhjä kokonaisuus. Elokuvan pääosan esittäjä on samaisena vuonna julkisuuteen noussut protestilaulaja ja folk-muusikko Irwin Goodman, jolta elokuvassa kuullaan muun muassa hienot kappaleet “Aurinko Tähdet ja Kuu”, sekä “Kalteritango”. Muita elokuvan nimekkääseen tähtikaartiin kuuluvia artisteja ovat muun muassa Carola ja Katri Helena, sekä Kirkan ja Aaltosen Remun bändi The Creatures. Mukana nähdään myös aikanaan Suomen markkinoilla hyvin menestynyt englantilainen bändi The Renegades. Muusikkojen esiintymiset ovatkin elokuvan parasta antia.
Suuri vaikutus tämän elokuvan tekemiselle oli Vexi Salmella, joka halusi väkisin tunkea Irwin Goodmanin elokuvataivaalle, vaikka mies oli vasta hädin tuskin ehtinyt alkaa niittää mainetta muusikkona. No, elokuvatähteä ei Goodmanista koskaan tullut, mutta sitäkin suositumpi artisti Suomen kansan keskuudessa. Samoin kuin kävi Irwinin lyhyen näyttelijän uran, kävi myös Topralli-elokuvan. Se sai murskaavan huonot arvostelut ja vaipui vuosiksi unholaan ja niitti lähinnä vain underground-mainetta. Nykypäivänäkin lähinnä vain kovimmat hardcore-Irwin -diggarit katselevat tätä, tai edes muistavat kyseisen rainan olemassaolon.
Kaikessa kaoottisuudessaankin Topralli onnistuu erottumaan edukseen muista suomalaisista elokuvista järjettömyydellään ja anarkistisuudellaan. Tämä elokuva ei takuuvarmasti miellytä kaikkia. Tuskin kovin moni nykyelokuvia harrastava jaksaa kiinnostua tämän tyylisestä sekasortoisesta tahattomasta musiikkikomediasta, joka kaikenlisäksi on saanut osakseen lähes kaikki mahdolliset haukut vuosien varrella. Kyseessä on kuitenkin merkkipaalu suomalaisen elokuvahistorian saralla, joskaan ei menestyksensä vuoksi, vaan lähinnä siksi, ettei mitään tämän kaltaista oltu ikinä ennen tehty, eikä takuuvarmasti tulla enää koskaan tekemäänkään.
