Mies tapaa miehen. Miehet ystävystyvät. Miesten puhelimet vaihtuvat. Tämän seurauksena toinen miehistä joutuu mukaan rikkaiden seksiklubiin. Sama mies rakastuu erääseen klubissa tapaansa naiseen. Tämä nainen juoniikin yhdessä ensimmäisen miehen kanssa toisen miehen siirtämään kirjanpitäjän ominaisuudessaan muutaman millin heidän haltuunsa. Siirrossa on matkassa jokunen mutka ja jälkipyykkiäkin pestään. Hyvä voittaa ja paha saa palkkansa.
Töksähtävästi kirjoittaen onnistuin saamaan juonikuvaukseen edes hitusen erottuvuutta. Ainoa pieni hupi on suotava muuten todella yllätyksettömän trillerin jälkeen. Alun alkaen pelkistetyn ytimekkäästi nimetty Deception (suomeksi petos, mutta neropatit ovat täällä jälleen iskeneet leffalle myyvemmän nimen) kulkee ratkaisuissaan turhan moneen kertaan hiihdettyjä latuja. Jopa niin moneen kertaan, että itse urheilusuoritus tapahtuu puolen metriä maanpinnan alapuolella. Filmin käsikirjoittanut Mark Bomback ansaitsisi tällaisesta rimanalituksesta sapiskaa. Hitaasti alkava kokonaisuus ei parane edes loppukäänteissään, vaan kornius alkaa pikemminkin lähestyä sietokyvyn rajoja.
Tässä kohtaa joku voisi nokkelasti todeta kolmen ainakin jossain määrin arvostetun ja satavarmasti tunnetun näyttelijän pelastavan muuten umpisurkean tuotoksen täydeltä murska-arviolta. Näin ei muuten käy. Ikuinen Wolverine Hugh Jackman on kerrankin tarinan antagonisti, tämäkin riemu katkeaa kuin veitsellä leikaten aussin hahmon ollessa yhtä kiinnostava kuin koirankakkapussi ja sen sisältö. Yritystä miekkosella on kuitenkin enemmän kuin Ewan McGregorilla, jonka patsastelu yhdistettynä ohjauksen onnettomaan esteettiseen silmään on täysin verrattavissa maalin kuivumiseen maratonkatselmukseen. Michelle Williams tarinan femme fatalena vaihtaa motivejaan tiuhemmin kuin useimmat sukkiaan, joten siltäkään saralta ei tarjoudu katsojan silmien eteen mitään oikeasti yllättävää.
Muun surkeuden lisäksi elävä kuva näyttää melkoisen hutiloidulta. Voihan se toki olla tyylikeinokin, tosin tässä nimenomaisessa tapauksessa veikkaisin tekijöiden vain olleen laiskoja tai vaihtoehtoisesti haluttomia yrittämään luoda mitään sen kunnianhimoisempaa. Tämä on sääli, sillä sangen varmaa on, että vähintäänkin näyttelijöissä olisi ollut kapasiteettia paljon vaativampiinkin näyttelijänsuorituksiin. Ja totuuden nimissä on myös sanottava ettei Deceptionin arvosanan nostaminen keskipisteille olisi vaatinut kuin yhden oivan koukun juoneen. Nyt suussa viipyilevä maku ei ole suoranaisesti karvas muttei toisaalta juuri muutakaan. Petollinen suhde on totaalisen turhanpäiväinen tekele, jonka suurin synti on likipitäen maksimoitu ennalta-arvattavuus ynnättynä ponnettomaan näyttelemiseen. Tästä syntyvä yhdiste ei maistu eikä haise yhtikäs miltään.
Näin lopuksi, kuin mainosmies ikään, ostosvinkki: älä. Vuokraus korkeintaan, jos tunnet olevasi pienen (tässä tapauksessa todellakin hyvin pienen) jännityspläjäyksen tarpeessa. Luulenkin että Deception toiminee parhaiten sellaisen katsojan silmän alla, joka ei vielä ole nähnyt turhan paljon trillereitä tai vaihtoehtoisesti ei kerkeä katsoa pätkää koko ajan silmä kovana. Puolivaloilla muun tekemisen ohessa (melkein) minkä tahansa audiovisuaalisen jätteen voisi kuvitella menevän liikoja kakomatta alas. Yhteenvetona varoittaisin silti Petollisen suhteen olevan kaikki mahdollisilla asteikoilla niin kehno tekele ettei sille oikeastaan kannata suoda jaettukaan huomiota.
