Shen Young on syntyjään rampa konttorirotta ja avuton hissukka. Mies kuolaa viereisen pöydän toimistotytön perään mutta fyysiset rajoitukset ovat puhaltaneet miehen itsetunnon lähes olemattomiin.
Shenin läheinen ystävä Ah Ba joutuu jälkikasvuaan puolustaessaan kahnauksiin jonkin sortin limaisen rikosporukan kanssa ja tulee samalla syyllistyneeksi tappoon. Äijälle määrätään pikaisesti kuolemantuomio mutta ennen tätä mies pyytää Sheniä suojelemaan tytärtään gangstereilta ja tarjoaa vielä raajarikkoisen avuksi voimakasta loitsua, joka löytyy mistäpä muualta kuin piirrettynä miehen selästä, hoh, no tietysti. Ah Ban shamaanina häärineeltä isäukolta perittyä loitsua on kumminkin luvallista käyttää vain heikkojen puolustamiseen, muuten tulee kuolo ja korjaa.
Shen kopioikin pikimmiten loitsun parempaan talteen ennen pyövelin parrasvaloihin astumista. Hetken itsesäälissä rypemisen ja itkuparku-kohtauksen jälkeen Shen muistaakin kyseisen loitsun ja kaivaa sen ohjeistamana kotinsa lattiaan kuopan, jonne sitten kömpii loitsua mutisemaan ja tuloksena on.. mies kumipuvussa-kavalkaadin ehdoton valioyksilö. Yritteliään pelottavasti muriseva kiiluvasilmäinen ja koomisesti lyllertävä, yli-inhimilliset voimat ja hypernopean öljyläikkä-olomuodon omaava mörssäri valmiina taistoon pahuutta vastaan. Jep. Loppuelokuva sujuukin sitten mainiosti mielettömän huutonaurun ja silkan hämmästyksen vallassa.
The Oily Maniacin asetelma vaikuttaa pilvessä keksityltä vaikka tekijät kovasti vakuuttelevatkin sen perustuvan vanhoihin kansantaruihin, ken tietää. Se ei kenties ole se ensimmäinen elokuva jonka kimppuun kannattaa paukata Shaw Brothersien elokuvista puhuttaessa. Kokonaisuus on juonellisesti(!) erittäin kömpelö ja eksyy vähän väliä sivuraiteille, kun lähdetään tarkastelemaan Shenin pomon kieroja edesottamuksia ja näennäisen tarkoituksettomia oikeuskäsittelyitä, joiden perimmäisenä tarkoituksena lienee erinäisten tissien esittely, ei siinä mielessä että ne olisivat millään lailla huono asia.
Elokuvan lukuisat taistelukohtaukset ovat sitten ihan oma lukunsa. Sen kummempia koreografioita ei ole näemmä katsottu tarpeelliseksi ja riittävää on kunhan kumihirviö mätkii karhumaisella käpälällään patukka kädessä loikkivia ja kirkuvia tusinagangstereita ja örisee välillä. Lukuisat hidastetut, painovoimaa uhmaavat superloikat sekä kekseliäät muovailuvaha-regeneraatiot ilahduttavat sopivasti. Toisaalta on kyllä ymmärrettävää ja myös pääosanesittäjän kannalta inhimillistä ettei noinkin jähmeässä asukokonaisuudessa hyppivälle ole kehitelty sen akrobaattisempia kuvioita, voin vain kuvitella kiven vierähtävän näyttelijän sydämeltä.
The Oily Maniac on kaikin puolin kehno, mutta kieltämättä sympaattinen tekele. Voin kuvitella mukavaksi kännäysillan ratoksi, joskin selvänäkin tämä on harvinaisen avartava kokemus.
