Kaikista vioistaan huolimatta H2 on viihdyttävä lisä Halloween-sarjaan.

29.5.2010 00:12

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:H2: Halloween 2
Valmistusvuosi:2009
Pituus:105 min

Vuonna 2009 ilmestyi jatko-osa Rob Zombien ohjaamalle remake-versiolle elokuvasta Halloween. Ja mielestäni Zombie voisi toimia ohjaajana myös ensivuonna ilmestyvässä Halloween III:sessa, kaikista H2:n vioista huolimatta. H2: Halloween 2 ei kuitenkaan ole kovin Halloweenmainen, vaikka Zombie istuu jälleen ohjaajan pallilla.

Kaksi vuotta Haddonfieldin Halloween-verilöylyn jälkeen Michael Myersin murhanhimon kohteeksi joutunut Laurie Strode (Scout Tayler-Compton) kärsii traumoista ja painajaisista. Vanhempiensa kuoleman jälkeen Laurie on asunut Annien ja tämän isän kanssa kaupungin ulkopuolella, mutta jälleen lähestyy se aika vuodesta, joka muistuttaa Haddonfieldin asukkaita vuoden takaisista veriteoista. Tri. Samuel Loomis on lopettanut tohtorin hommat ja on keskittynyt kokonaan Michaelista kirjoittamiseen, mutta saa kuitenkin kerta toisensa jälkeen Haddonfieldin asukkaiden vihat niskaansa. Mutta vihoista viis, Michael Myers on palannut, eikä kukaan yöhön eksynyt ole enää turvassa.

Michael on yhtä brutaali, jollei jopa brutaalimpi, kuin edeltäjässäänkin. Michaelin tekemät murhat ovat näissä Zombien ohjaamissa Halloweeneissä aivan eri tasoa kuin alkuperäisissä Halloween-elokuvissa. Michael ei juurikaan enää vain puukota uhrejaan vaan kuolemaa tulee niin hirvensarvista, kengänkannasta kuin pään irti leikkaamisestakin.

Elokuva eroaa todella paljon muista Halloween-elokuvista, sillä se on hyvin uskalias ja epäuskollinen alkuperäselle ja tämän jatko-osille. Zombien luoma materiaali eroaa suuresti siitä, mitä nykyään kauhuleffoissa nähdään. Elokuvassa nähdään remake-versioon nähden vähän murhia, ja murhatilanteet ovat hyvin lyhyitä, myöskään takaa-ajoja ei elokuvassa pahemmin ole.

Vaikka elokuva onkin hyvin viihdyttävä, on siinä silti monia silmäänpistäviä asioita, joista en ainakaan itse kovin paljon pidä. Näitä asoita ovat mm. se, että Laurien huoneesta on saatu ihan crack-huoran huoneen näköinen. Elokuvasta sekavamman teki se, että sekä Michael että Laurie alkoivat molemmat nähdä kuolleita. Myöskin elokuvan loppu on todella hämärä ja överiksi vedetty.

Suuri osa näyttelijöistäkin vetää roolinsa hieman överiksi ja fuck-sanoja kuuluu tiuhaan tahtiin. Kuitenkin osa näyttelijäsuorituksista on hyvää tasoa. Scout Taylor-Compton vetää traumoista ja raivokohtauksista kärsivän Laurien roolin ihan hyvin. Myös Loomisia esittävä Malcolm McDowll suoriutuu roolistaan kunnialla.

Kaikista vioistaan huolimatta H2 on viihdyttävä lisä Halloween-sarjaan. Jos on yhdestäkin Halloweenista koskaan pitänyt, täytyy tämäkin osa käydä katsomassa. Edeltäjänsä (vuoden -07 remake) tasolle tällä ei kuitenkaan ole mitään asiaa, mutta ihan hyvä elokuva se silti on.

Arvosteltu: 29.05.2010

Lisää luettavaa