Simón (Claudio Brook) on erittäin uskonnollinen mies. Hänen omistautumisensa rukoukselle, paastolle ja kärsimykselle on suunnaton ja hän lymyää pylvään nokassa. Jokainen uskonnollinen askeetti kuitenkin joutuu kohtaamaan Paholaisen (Silvia Pinal) ja tällä on varsin kieroja juonia käytössään.
Luis Buñuel, tuo Eurooppalaisen Culttüürin olio omasi suorastaan pakkomielteen uskontoa kohtaan. Pääasiassa aina soveliaana kohteella pilkkakirveelle ja niin käy tälläkin kertaa. Itsensä piinaamiselle omistautuminen on täysin absurdi viesti joka kaikuu kuuroille korville ja ei tee pylvään nokassa kököttäjästä yhtään sen parempaa. Jopa kaikkivoipa Paholainen osoittautuu varsin voimattomaksi ilmiöksi maailmassa mikä on ajanut molempien ohitse.
Claudio Brookin liuhuparta ja auringon kärtsäämä naama ovat juuri sopivat kärsimyksen perässä juoksevalle Simónille. Liehuparran askeettinen kuivakkuus kuitenkin sulaa pettyneen idealistin väsymykseksi. Silvia Pinal antaa mainion vastapainon Paholaisena joka vastaa askeettiseen ponnisteluun sarkasmilla. Muita näyttelijöitä ei kovinkaan paljoa ehdi huomata, sillä elokuva kertoo juuri pylväspyhimyksen kamppailusta Paholaista vastaan.
Buñuelin pilkkakirves iskee asketismia vyön alle, mutta kuitenkin pylvään nokassa kykkivä paukapää ei ole pilkan kohteena – hänen rohkea omistautumisen absurdi päämäärä on pilkan kohteena ja siinä tapauksessa hän on pelkkä Narri. Merkityksetön, tyhjälle idealle omistautunut suurenmoinen narri.
Leffa on aika himmeä ja kaikkea muuta kuin arvokas kuvaus askeettisen pylväspyhimyksen ponnisteluista ja on nautittava mieli erittäin avoimena.
