Voi jösses, Shyamalan teki sen taas! Juuri kun ilkeät huhut ja pahat puheet olivat tyrmänneet M. Night Shyamalanin neljännen suurleffan, Kylä onnistui yllättämään takavasemmalta niin salakavalasti, että eräs Arsi-rukka oli puhjeta kyyneliin. Miten se ohjaajanero osaakaan taikoa niin minimalistisista elementeistä näin täydellistä viihdettä!
On käsittämätöntä, että Shyamalan onnistuu vielä neljännelläkin kerralla, muokatessaan Sixth Sense –henkistä ratkaisua vain eri suuntaan. Kaikki etenee vakaasti ja kylmästi kuin pohjoistuuli, mutta meno käsittämättömän nerokasta. Kysymyksiä on koko leffan 100-minuuttisen keston ajan ilmoilla enemmän kuin laki sallii, ja lopulta ratkaisun ilmestyessä ruutuun, Arsi-setä tömähti lattiaan niin äänekkäästi, että naapurit lähestulkoon soittivat miliisin paikalle.
Dialogi on edelleen hentoa kuin kuiskaus, mutta silti kaikki voima ja intensiteetti revitään irti upealla tavalla. Tuulen puhallus puissa tai yössä palava liekki ovat voimakeinoja, joita teinikauhuefekteihin tykästyneet ohjaajat eivät ikinä tule ymmärtämään.
Tarinan Kylä on eristynyt kaikesta, johtuen salaperäisistä Niistä, jotka vartioivat kaikkea. Mystisyyden salaperäinen verkko on kietoutunut päähenkilöiden ylle, ja niin Alien-tähti Sigorney Weaver, Oscar-voittaja Adrien Brody, Joaquin Phoenix sekä sympaattinen Bryce Dallas Howard saavat vuoron perään todeta salaperäisen kylän liian mystiseksi ja katalaksi paikaksi normaalia eloa varten. Sen enempää nerokkaasta ja vähäeleisestä juonesta ei parane sanoa.
Shyamalan on tällä kertaa malttanut luopua kolmessa aiemmassa leffassa esiintyneestä söötistä lapsihahmosta, tosin Adrien Brody toimii vastineena ja sulautuu upeasti hieman vähäjärkisen miehen roolin vetäen pisteet kotiin. Melko tuntematon Bryce Dallas yllättää sokeana söpönä tyttönä, jonka näkökyky taitaa lopulta ylittää muiden ymmärryksen. Signsissä loistanut Phoenix on pienemmässä osassa, mutta onnistuu vaikka pienessä sivuroolissa.
Shyamalan on taas loihtinut Hitchcock-hengessä klassikkoteoksen, joka pistää kansan syvät rivit kahtia. Kylän synkissä metsissä, kirkkaissa loihduissa ja vaarallisen punaisissa sävyissä on jotain, mitä monesti ei valkokankaalla ole nähty. Kavahtakaa yksinkertaisen mäiskeen ystävät! Ja kaiken takana piilee se vanha tosiasia, että kaikkein pelottavinta on se, mitä et näe. Kylä on huikaiseva trilleri, joka kuuluu vuoden 2004 kirkkaimpaan kärkiosastoon. Yllättykää, ja nauttikaa.
Aijoo, ja maksimipojot napsahtavat musiikkiguru James Newton Howardille – jälleen kerran. Hän jos kuka osaa luoda mystistä tunnelmaa.
