Vuonna 1989 ilmestynyt Batman-elokuva oli suuri menestys ja tienasi mahtavat 411 348 924 dollaria. Leffaa rakastettiin ja vaikka Batmanin roolissa nähty Michael Keaton ja ohjaajana toiminut Tim Burton eivät aluksi olleet innostuneita jatko-osasta, studio sai heidät suostuteltua siihen. Batman – paluu sai ensi-iltansa vuonna 1992 ja Burtonille oli annettu vapaat kädet käsitellä hahmojaan. Burtonin ideana ei kuitenkaan ollut tehdä lapsiystävällistä sarjakuvaelokuvaa vaan synkkää supersankarifantasiaa, jossa päähenkilöinä oli kolme oman alansa friikkiä: lepakko, kissa ja pingviini. Yleisöön kuulunut lapsikunta ei ollut erityisen tyytyväinen synkkään tyyliin ja elokuvan synkkyydestä valittaneiden vanhempien takia studio päätti harkita tarkasti, miten ja kuka seuraavan elokuvan tekee. Burtonilla oli jo oma visio seuraavasta kolmannesta elokuvasta, mutta studio halusi uuden ohjaajan. Paikalle saapui mies nimeltä Joel Schumacher. Warner Brosin idea oli tehdä seuraavasta leffasta paljon lapsiystävällisempi ja synkkyys viskattiin takaikkunasta ulos. Uudet suunnitelmat ja Burtonin erottaminen suututti Michael Keatonin joka lähti myös itse projektista. Tilalle otettiin Val Kilmer. Robiniksi valittiin Chris O’Donnell ja uuden leffan tuotanto aloitettiin.
Kaksinaama tekee pahuuksiaan Gothamissa, joita Batman yrittää parhaansa mukaan estää. Rikolliseksi noussut Arvuuttaja vihaa Bruce Waynea ja vannoo kostoa. Hän liittoutuu Kaksinaaman kanssa ja kaksikko aloittaa rikostovereina toimimisen. Samaan aikaan Batmanille syntyy romanssi tohtori Chase Meridianin kanssa ja yrittää luoda kumppanuutta orvoksi jääneen Dick Graysonin kanssa.
Val Kilmer ei sovi Batmanin rooliin. Hän osaa olla äijä, kuten Top Gunista opimme, mutta tässä roolissa hän ei ole kotona. Varsinkin alussa hän onnistuu vakuuttamaan minut, mutta paljastaa todellisuuden leffan edetessä. Samaa voi sanoa Chris O’Donnellista, joka näyttelee välillä ärsyttävästi Robinia. O’Donnell tekee kaiken vielä huonommin kuin Kilmer, jolla on sentään jotain hajua omasta hahmostaan. Jim Carrey on mielestäni ihan hyvä näyttelijä ja sai minut nauramaan useammankin kerran esimerkiksi Ace Venturassa. Valitettavasti hänen esittämänsä Arvuuttaja muistuttaa itseäni huumeita ottaneesta Jokerista ja vetää aivan liian yli. Toki psykopaattinen ote on loistava aisapari Tommy Lee Jonesin enemmän maltillisemmalle Kaksinaamalle. Kaksikko ei yksinään toimisi välttämättä erityisen hyvin, mutta kaksikkona he ovat loistavia. Yksi harvoja hyviä asioita leffasta. Nicole Kidman on ihan menevä Chase Meridianina, mutta on selvästi mukana vain ja ainoastaan, jotta mukana oli Batmanin rakkauden kohde. Ei siis mitään syvällistä tarkoitusta.
Kirjoitin aikoinaan arvostelun ensimmäisestä Batmanista ja parin kuukauden päästä jatko-osasta. Moni varmasti tietää miksi arvostelujen kirjoittaminen loppui juuri ennen Batman Foreveria. Huonoista elokuvista on välillä hauska kirjoittaa, mutta tämä on paljon muutakin kuin huono elokuva. Tämä on jotain, mistä en suoraan sanottuna tahtoisi puhua, kirjoittaa tai keskustella. Varaudu, sillä nyt hyppäämme pois Gothamin synkiltä kaduilta ja asetumme paikkaan, jossa rikolliset ovat hohtokeilaajia ja kaiken ohjaajana on Joel Schumacher. Olemme siirtynyt jälleen askeleen lähemmän Batman & Robinia.
Omasta mielestäni Batman Forever ei ole erityisen huono, vaikka huono onkin. Huonolta se tuntuu Burtonin Batmaneiden jälkeen, mutta se tuntuu myös hyvältä ollakseen Batman & Robinin edeltäjä. Oikeastaan itse pidin leffan alusta jonkin verran, sillä se muistuttaa itseäni paljon sarjakuvista. Mukana on todella paljon vaikutteita sarjakuvista ja kaikki goottimaisuus on pois. Robinin astuessa kuvioihin moni asia alkaa menemään mieleen. Robinin tarina on käsikirjoitettu yksityiskohtia lukuunottamatta suhteellisen sarjakuvia kunnioittavasti. Batmanin hahmo on käsikirjoitettu loistavasti, mutta Batmobile on muuttunut huonompaan suuntaan. Ja voi lepakkonännit sentään. Oliko Batmanin ja Robinin pukuihin aivan pakko tunkea nännit, jotka häiritsevät vannoutuneita Batman-faneja erittäin paljon. Lavastus on edelleen hyvää, mutta ei läheskään yhtä kunnianhimoista kuin kahdessa aiemmassa leffassa. Käsikirjoitus toimii, vaikka onkin jopa sarjakuvaelokuvaksi hömelö.
Tietyllä tavalla joudumme myös kiittämään Schumacheria. Tiedän, että se saattaa kuulostaa oudolta, mutta ilman häntä emme olisi välttämättä koskaan saaneet nähdä Nolanin ainutlaatuista mestariteosta, joka kantaa nimeä Yön ritari-trilogia. Batman Forever on huono elokuva, mutta paikoittain viihdyttävä.
