Kun Mafiaveljien valmistumisesta oli ehtinyt vierähtää viisi vuotta, niin kyseisen elokuvan käsikirjoittaja ja leffaan pohjautuvan kirjan rustaaja Nicholas Pileggi sai päähänsä kirjoittaa tarinan tositapahtumiin perustuvasta 1970-luvun Las Vegasista ja erityisesti muutamasta ihmiselämästä. Ennen kuin kirjaa oli edes loppuun ehditty kirjoittaa, Hollywoodin leffapomot kuullessaan miehen ideasta, innostuivat ja kaikkien lupien ollessa kunnossa sai Pileggi vielä raapustaa Goodfellasin, kuten myös tämän elokuvan ohjaajan, Martin Scorsesen kanssa elokuvan käsikirjoituksen.
Leffan näyttelijöiksi otettiin kohtuullisen nimekäs kööri. Elokuvan pääosaa, Sam Rothsteinin roolia vetää aina loistava Robert De Niro ja luonteeltaan äkkipikaista ja ahnetta nousevaa mafiapamppua esittää jälleen Mafiaveljien roolin pienillä muutoksilla tosin uusittu Joe Pesci. Naispääosaan kaavailtiin alun perin Madonnaa, mutta onneksi tästä ideasta luovuttiin pikaiseen Sharon Stonen vakuuttavan koe-esiintymisen jälkeen. Sivuosakaartia täydentävät sellaiset starbat kuten James Woods, Kevin Pollak, Frank Vincent, Alan King ja Don Rickles.
Sam ?Ace? Rothstein (De Niro) oli kova korttipeluri 70-luvulla ja hän jopa kohosi mafiasuhteillaan menestyksekkään Tangiers-kasinon johtajaksi. Miekkonen oli luonteeltaan rauhallinen ja hillitty, eikä tehnyt itsestään sen suurempaa numeroa tai tehnyt nopeita ratkaisuja. Toista luokkaa oli kuitenkin tämän lapsuuden ystävä Nicky Santoro, joka temperamenttisen luonteensa avulla aikoi hakea Vegasista jotain isompaa, koko kaupunki tuntui kuin suurelta mahdollisuudelta, tiedäthän. Leffan kolmas päähenkilö muodostuu Sharon Stonen esittämästä ovelasta prostituoidusta Gingeristä, johon De Niron hahmo palavasti rakastuu.
Scorsesen ohjaus ei ole Goodfellas-tyylistä paljon eronnut ja ohjaajan omien sanojen mukaan tarkoitus oli ollut tehdä vähän kuin jatko-osaa, mutta samalla omaa irrallista elokuvaansa. Tällä kertaa kamerakikkailu on Mafiaveljiä nopeampaa, mutta huomattavasti tyylikkäämpää. Monet nykyajan MTV-hengessä tuotoksiaan väsänneet ohjaajat voisivat katsoa mallia, vaikkapa tästä elokuvasta jos sillä kameralla halutaan välttämättä niin kovasti heilua.
Näyttelijöiden väliltä löytyy oikeasti kemiaa puhumattakaan upeista näyttelijäsuorituksista. Joe Pesci on suoraan sanottuna aivan ilmiömäisen hyvä kovia otteita käyttävänä mafiapamppuna. Miehellä löytyy näyttelijänkykyjen lisäksi muuntautumistaitoa, sillä ei herraa voisi millään uskoa Tappavien aseiden vitsejä heitteleväksi Leo Getziksi tai JFK:n murhan epäillyksi David Ferrieksi. Robert De Niro on jälleen juuri sopivan vähäeleinen ja hyvä, mutta ei mikään täysillä show?ta varastava kuten useassa muussa leffassaan. Sharon Stonea muistutettiin suorituksestaan vielä Oscar-ehdokkuudellakin, mutta itse leffassa muija jää aikalailla kahden miespääosanäyttelijän varjoon. Mitenkään naisen näyttelijän taitoja väheksymättä, mutta kuitenkin.
Kaikki leffassa musiikista, tehosteisiin, puvustuksesta lavastukseen ja Martyn ohjaustyylistä näyttelijäsuorituksiin on todella onnistunutta eikä paljoa valittamisen varaa jää. Leffassa käytetään myös kertojaa De Niron ja Pescin hahmojen kulmasta ja tässä ratkaisussa onnistutaan aivan yhtä hyvin kuin silloin Mafiaveljissä.
Sen verran monta kertaa olen Goodfellas-leffasta maininnut tässä tykityksessä, että viimeisen kunnon vertailun jättäminen pois olisi jo jokseenkin tökeröä. Vaikka Mafiaveljet onnistuikin Ray Liotan, Paul Sorvinon ja Lorraine Braccon ansiosta täydentämään näyttelijäkaartiaan paremmaksi, niin Casino pesee tuon aiemman Scorsese-leffan kuitenkin hieman paremmalla tunnelmalla, näppärämmällä ohjauksella ja erinomaisella musiikillaan. Vaikka Casino ei klassikkoleffan maineesta niinkään nautiskele niin ainakin tämän katsojan kulmasta oli se kuitenkin parempi kuin edeltäjänsä.
Kaiken kaikkiaan Casino on mafialeffa, jota et halua ohittaa. Aivan täydellisyyteen se ei ylety, mutta niukasti pysyttelee rajan alapuolella. Jos pidit Mafiaveljistä, pidät myös tästäkin, ehkä jopa enemmän.
nimimerkki: JohnRambo
