Vuonna 1984 ilmestynyt Terminator oli James Cameronin luoma tarina terminaattorista, joka lähetetään ajassa taaksepäin tappamaan robottien valtaaman tulevaisuuden pelastajan äiti. Tämä kyseinen elokuva on mestariteos, jota ei saa jättää väliin. Cameronilla oli kuitenkin idea vielä toisesta tarinassa, jossa terminaattoreita olisi kaksi. Toinen olisi nesteeksi muuttuva T-1000 ja toinen olisi T-800, joka oli nähty jo aiemmin. Seitsemän vuoden kuluttua oli vihdoin mahdollista kehittää tämä elokuva, joka tulisi olemaan paras jatko-osa ikinä!
Tulevaisuudessa käy hurja sota ihmisten ja koneiden välillä. Skynet lähettää terminaattorin tappamaan maailman pelastajan John Connorin menneisyydestä. Connorin johtama vastarintaliike lähettää taas oman terminaattorinsa suojelemaan menneisyyteen nuorta 10-vuotiasta John Connoria.
Kyseessä on omasta mielestäni paras jatko-osa, jota on koskaan tehty. Tai ainakin paras mitä tähän asti on tullut vastaan. Sen toiminta on todella vaikuttavaa, eikä jätä toiminnan haluisia kylmäksi! Siinä on myös sellaisia erikoistehosteita, jotka olivat siihen aikaan uskomattomia. CGI ei tänäkään päivänä näytä huonolta kyseisessä tekeleessä. Tuskin soundtrack tekee kehenkään mitään erityisempää vaikutusta. Se on täydellinen lisämauste toiminnan keskelle ja sellaisena se on hyvä.
Loistavan roolisuorituksen jo aiemmassa elokuvassa tehnyt Arnold Schwarzenegger nostaa panoksia entistä korkeammalle! Arska on suoraan sanoen täydellinen kyborgimaisen tappajan roolissa. Edward Furlong on myös hyvä roolissaan. Erityismaininnan ansaitsee Robert Patrick, joka luo kokonaan uudenlaisen hahmon, joka ei ole kuitenkaan pelkkä kopio Arskasta! Muut näyttelijät ovat vain sivuhahmoja, joten niitä ei tarvitse käydä läpi.
Tämän merkkiteoksen jälkeen ilmestyi Koneiden kapina nimellä liikkuva elokuva, joka ei onnistunut kovin hyvin. Se oli kyllä hyvää jatkoa sarjalle, mutta oli elokuvana suuri pettymys. Syynä oli ehkä James Cameronin puuttuminen ohjaajan paikalta. Tämä todistaa Cameronin taidot hyvänä ohjaajana!