Edwin Laineen ohjaama Tuntematon sotilas on varmastikin kaikkien aikojen suomalaisin elokuva. Ei riitä, että se perustuu Väinö Linnan rakastettuun romaaniin, vaan se myös alkaa lähes kansallislauluna pidettävällä Jean Sibeliuksen Finlandialla. Lisäksi vuosittain AUK:ssa sadat oppilaat katsovat Tuntemattoman sotilaan johtajakurssiin kuuluvana osana ja joka itsenäisyypäivänä elokuva kerää miljoona suomalaista televisioiden ääreen. Kyseessä on siis enemmän kuin pelkkä Itsenäisyyspäivän traditio: loistava elokuva! Hattu pois päästä ja p*rkelettä mutisten töllön ääreen!
Elokuvan alkukuvat jo mainitulla Finlandialla hyöstettynä ovat hiljentävä kokemus. Jäkälien alle päätyy Pohjan poika ja vain pelkkä risu toimii soturin hautakivenä. Muutenkin mustavalkoisen leffan savuntäyteiset mäntymetsät ovat kauttaaltaan uskottavia sotamiljöitä. Tykkituli ropisee tahdikkaasti maata pölläytellen, ja lyijy vinkuu ilmassa. Sodan hinta tulee varmasti esiin, ilman kummempia moraalisointeja. Soltut pitävät poikamaista mielialaa yllä vielä hädänkin hetkellä, mutta asioiden todellisen tolan voi havaita taustalta.
Tuntematon sotilas ei ole samalla lailla mahtipontinen kuin jenkkien vastaavat rymistelyt. Jälleen se ensimmäisenä mieleen tuleva sana on ”suomalainen”, vaikka lievä ylinäyttely 1950-luvun tyyliin paistaakin välillä läpi. Kokonaisuutena Laine on kuvannut varsin laadukkaasti Linnan ikuistaman useiden satojen kilometrien sotamarssin halki soisten korpien.
Kaikki elokuvan hahmot perustuvat alikersantti Linnan sotamatkallaan kirjoittamiin tosihahmoihin, taiteilijanvapautta tietenkin noudatetaan joissakin kohti, mutta hahmot ovat silti yllättävän inhimillisiä ja erilaisia. Vänrikki Koskela (Kosti Klemelä) on itse syväjohtamisen perikuva, vakaa sotilasjohtaja, joka huolehtii alaisistaan, kun taas luutnantti Lammion (Jussi Jurkka) kylmä olemus edustaa toista ääripäätä. Jääräpäinen alikersantti Lehto (maajoukkuefutari Åke Lindman) kiikkuu näiden välillä, lähempänä Koskelaa. Silti varsinkin ”Golgatan kolmikko” –kohtauksen aikana Lehdon asenne liukuu itsetuhoisuuden puolelle. Ja miehen loppu onkin rankka…
Päähenkilönä on kuitenkin itse Antero ”Antti” Rokka (Reino Tolvanen ainoassa elokuvaroolissaan), rempseä konekiväärikomppanian ihmemies. Linnahan perusti Rokka-hahmonsa Viljam Pylkäkseen, mieheen, jonka ”tekoja oli sensuroitava, jotta hän olisi uskottava”, ja aikamoisia urotöitä Rokka poteroiden tykönä tekeekin. Vähempien saavutusten miehiä ovat ainakin nössö Riitaoja (Olavi Ahonen), vitsiniekka Hietanen (Heikki Savolainen) sekä Lahtinen (Veikko Sinisalo). Ja moni jää silti tuntemattomaksi tässä tuntemattomien soturien joukossa ja liian moni oppii, että nikkelihalvaus on vaarallinen tauti.
Elokuva sisältää kotimaisten eturivin näyttelijöiden lisäksi myös tukun ikimuistoisia repliikkejä. Kukapa ei muistaisi lausahduksia “Hakkaa päälle, Pohjan poika”, “Nahkurin orsilla tavataan” tai “soat loppuu sotimalla”. Myös Isä meidän –rukous saa uutta pontta kuolevan sotilaan vierellä. Vähäiset laahaavat kohdat eivät juuri haittaa, sillä muutama legendakohtaus paikkaa niitä mitä oivimmin.
Kokonaisuutena Tuntematon sotilas on korutonta sotakuvausta 50 vuoden takaa. Jalkaväkirykmentti kahdeksan yksi joukkue kulkee kameran edessä halki mantujen ja vaikeiden aikojen. Ja konekivääri laulaa unilauluaan siinä taustalla…
