Joskus olen täällä tainnut Hohtoa kehua Kubrickin parhaaksi leffaksi, mutta nyt on pakko ottaa sanani takaisin, sillä Kellopeliappelsiini vie ehdottoman voiton sen varmalla ja kriittisellä otteella.
“They were getting ready to perform a little of the old in-out, in-out on a weepy young devotchka they had there.”Alex de Large (Malcolm McDowell) ja hänen kolme druugaansa Pete, Georgie ja Dim viettävät iltansa tanssien, laulaen, raiskaten ja ihmisiä hakaten sekä tietenkin Korovan maitobaarissa istuen. Alex nauttii suuresti vanhasta kunnon Ludvig vanista ja sisään-ulos -puuhista. Mutta loppujen lopuksi Alexin luotetut druugat eivät olekkaan kovin luotettavia. He pettävät Alexin ja Alex joutuu linnaan, jossa Alexia odottaa 14 vuoden tuomio, mutta hän onnistuu pääsemään valtion koekaniiniksi erääseen systeemiin, jolla rikollisesta saa aikaan kunnon aivopestyn kansalaisen. Mutta miten saada rikollinen sopeutumaan maailmaan, joka on standardoitu vain tietynlaisia ihmisiä varten? Tätä kysymystä pohditaan syvällisesti läpi elokuvan.
“Come and get one in the yarbles, if ya have any yarble, ya eunuch jelly thou!”Kaikkien moraalien vastainen ja monia kammoksuttava alku on vain lämmittelyä. Ei leffa sairaammaksi alun jälkeen muutu, mutta sitten alkaa todellinen yhteiskuntakritiikki ja draama. Jos alussa yleisön kaikki vihat kohdistuivat Alexiin, niin linnaan jouduttuaan Alex saa (ainakin minulta) sympatiat. Oikeastaan Alex tuo jollain tavalla Star Wars-sankari Luke Skywalkerin mieleeni. Kellopeliappelsiinissa nähtävä väkivalta ja moraaliton käytös ei nykypäivänä pahemmin hätkäytä, mutta se ei ole ikinä ollut itsetarkoitus, vaan tarkoitus on saada katsoja vakuuttumaan, että emme elä (tai ainakaan tule elämään) niin hyvässä maailmassa kuin miltä se päällisin puolin saattaa näyttää.
Kellopeliappelsiini sisältää monia elokuvahistorian muistettavimpia repliikkejä, joista esimakua löytyy ympäri tätä arvostelua. Runollisuus tekee elokuvan dialogista jotenkin “romanttisemman” oloisen, mutta itse elokuvassa ei ole mitään romanttista, sillä Kellopeliappelsiini näyttää liki kauhean tulevaisuuskuvan, eikä kauheus johdu 1970-luvun tyylistä vaan kusipäisistä valtion pampuista.
“We were all feeling a bit shagged and fagged and fashed, it being a night of no small expenditure.”Kellopeliappelsiini on aina ollut ja tulee aina olemaan hyvin ristiriitainen elokuva. En malta olla mainitsematta omakohtaista esimerkkiä aiheesta: erään kaverini mielestä Kellopeliappelsiini on huonoin koskaan tehty elokuva, kun taas omasta mielestäni se on yksi parhaista. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä (ainakin vielä) mutta toisaalta pohtiva kerronta, jota ei ole valmiiksi yleisölle pureksittu, eikä tehty yleisön ehdolla voi olla joillekin vaikeaa seurattavaa.
“It’s funny how the colors of the real world only seem really real when you viddy them on the screen.”Kubrickin terävä yhteiskuntasatiiri on päivä päivältä yhä ajankohtaisempi. Mutta toivottavasti Suomessa ei ruveta rikollisista järkkäämään aivopestyjä kansalaisia, jotka eivät voi enää nauttia elämästään. Sillä onhan rikollisellakin oikeus elämään. Kellopeliappelsiinin näyttämästä tulevaisuudesta löytyy paikka paikoin pieniä (mutta ymmärrettäviä) epäkohtia, esimerkiksi minkä takia lankapuhelimelle ei ole minkään näköistä vastinetta tai miksi vielä tulevaisuudessa käytetään vinyylilevyjä ja kasetteja. Jos nämä asiat eivät häiritse katsojan mieltä, on Kellopeliappelsiini varsin uskottava näkemys ankeasta huomisesta.
Kellopeliappelsiini on niitä elokuvia, joka heikkohermoisten ja taiteesta ymmärtämättömien kannattaa jättää suosiolla väliin, mutta kaikille leffadiggareille se on pakkokokemus. Joillekin se saattaa vaatia useamman katsomiskerran, mutta se on sen arvoinen, sillä se on vähintään universumin viidentoista parhaan elokuvan joukossa. Kellopeliappelsiini on runollinen, taiteellinen, jollain sairaalla tavalla kaunis ja ennen kaikkea mestarillinen elokuva synkästä huomisesta, joka näyttää päivä päivältä todemmalta. Malcom McDowellin dramaattinen kertojaääni vain korostaa jo ennestään tiivistä tunnelmaa ja samalla myös varmistaa, ettei aika käy missään vaiheessa pitkäksi. Kuka ties huomenna maailman ainoa hyvä ihminen on vuosisatoja sitten menehtynyt vanhakunnon Ludvig van.
I was cured, all right!
nimimerkki: The Wolf
