H.G. Wellsin (War of the Worlds) kirjoittama romaani The Invisible Man-Näkymätön mies filmattiin elokuvaksi James Whalen toimesta ensimmäisen kerran vuonna 1933 josta on muodostunut eräänlainen kulttielokuva. The Invisible Manin perusideaa on vuosien saatossa lainattu useissa elokuvissa joista päällimäisinä John Carpenterin (Näkymättömän miehen muistelmat), Venäläinen Aleksandr Zakharovin (Chelovek-nevidimka) ja Paul Verhoevenin (Hollow Man) joka muistetaan oikeastaan vain hauskana efektikikkailuna.
Tom Cruisen tähdittämän ja Alex Kurtzmanin ohjaaman (The Mummyn) piti vuonna 2017 herättää Universal studion klassikkohahmoja takaisin elokuviin ja yhdistää näitä keskenään, mutta koko homma ajautui täysin karille. James Wanin kanssa (Saw) ja (Insidious) elokuvasarjat alulle pistänyt ja varsin pätevän ja tehokkaan sci-fi trilleri (Upgrade) käsikirjoittanut ja ohjannut Leigh Whannell tuo H.G. Wellssin The Invisible Man-Näkymätön mies tarinasta oman visionsa elokuvaksi.
Cecilia Kass (Elisabeth Moss) ja Adrian Griffin (Oliver Jackson-Cohen) ovat seurusteleva pariskunta, mutta Adrian on päältäpäin arvostettu tutkija ja sisältä kylmäpäinen narsisti jonka omistushalut ovat saaneet Cecilian haluavan ulos suhteesta. Paettuaan yhtenä yönä Adrianin luota viranomaiset ilmoittavat Adrianin tehneen itsemurhan. Adrianin kuoleman myötä hänen mittava perintönsä siirtyy Cecilialle vaikka Cecilian etsivä ystävä James Lanier (Aldis Hodge) haistaa jutussa palaneen käryä. Pian Cecilian ympärillä alkaa tapahtua erikoisia yhteensattumia ja hänen sisarensa Emily (Harriet Dyer) pitää häntä vain järkyttyneenä tapahtumista.
The Invisible Man on viihdyttävän toimiva psykologinen vainoharhatrilleri jossa mystinen uhka uhkaa läheisiä jota kukaan ei tietenkään usko. Leigh Whannell on luonut kaikkine kliseineenkin varsin tehokkaan näkymättömyydestä kertovan sci-fi kauhutrillerin jossa kauhuelokuvan perinteinen mauste se mitä ei näe aiheuttaa mukavia kylmänväristyksiä. Päällimäisenä puolena The Invisible Man on enemmänkin kuvaus tulehtuneesta parisuhteesta väkivaltaisen ja omistushaluisen narsistin kanssa ja miten tälläisestä parisuhteesta pääsee eroon. Leigh Whannel linkittää sci-fi ja kauhuelementit maltillisen rauhallisesti tarinaan mukaan.
Leigh Whannell luo tarinan keskellä muutaman tehokkaan ja visuaalisesti kekseliään kauhukohtauksen. Äkilliset näkymättömyydestä iskevät väkivaltashokit ovat pariin otteeseen sopivan häijyjä joissa ihmisen ruumiinosia väänellään varsin rumasti. Näkymätön uhka luo viihdyttävän tunnelman tarinan ympärille ja muutama mukavan hiljainen hiiviskelykohtaus saa kämmenpohjat sopivasti hikoilemaan. Leigh Whannellin kynäilemä The Invisible Man herättää toimivasti H.G. Welssin vanhan tarinan eloon muutamalla osuvalla twistillä ja lainaa ripauksen Joseph Rubenin (Vihollinen Vuoteessani) ja Sidney J. Furien (Entity-Tuntematon Voima) elokuvien henkistä tunnelmaa taustalle.
Tv-sarja (The handmaid’s tale) ja Jordan Peelen (Us) elokuvasta tuttu Elisabeth Moss on pääroolissa varsin energinen mimmi joka ei jää pyörittelemään näppejään hädänhetkellä. Dwayne “The Rock” Johnsonin tähdittämästä (Faster) elokuvasta tunnettu Oliver Jackson-Cohen antaa toimivan olemuksen jäätävälle sosiopaatille. Aldis Hodge, Harriet Dyer ja tapauksen asianajajana kuvissa piipahtava Michael Dorman antavat toimivaa taustatukea.
Kokonaisuutena The Invisible Man on kaikkine kliseineenkin viihdyttävän tehokas erotrilleri varustettuna Universal studion yhdellä klassikkohahmolla.