Heinä heiluu tuulessa. Pölykin intoutuu vaihtamaan paikkaa tuulenvireen kosketuksesta. Kameralla ei selvästikään ole kiire mihinkään. Sen kuva lipuu halki erämaan kauniin maiseman. Ja sama tyyli jatkuu lähes neljän tunnin ajan. Väsyttävääkö? Ei todellakaan!
Tanssii susien kanssa on merkittävä elokuva. Huuliharppukostajan lisäksi ei paljoa muita yhtä hidastempoisia draaman ja lännenfilkan tyylisiä mestariteoksia ole tullut vastaan. Ja vaikka Kevin Costnerin uran huippuhetkenä toimiva Tanssii susien kanssa häviääkin Leonen westernoopperalle kaksintaistelussa soundtrackin mitalla, ei häpeää tarvitse tuntea.
Oli jälleen kerran hieman epäreilua vertailla leffaa sen kaukaisiin sukulaisiin, varsinkin kun niin tyynesti TSK (sori, pakko lyhennellä) lipuu omassa rauhallisuudessaan. Michael Blaken (joka vastaa myös käsikirjoituksesta) alkuperäisteosta ei ole tullut luettua, mutta tämän Costnerin leffatulkinnan jälkeen se pitäisi tehdä mitä pikimmiten. Tai sitten voisi tsekata draamalegendan kertaalleen uudelleen…
Luutnantti John Dunbar on leffan pääjannu. Eletään sisällissodan aikaa, ja siirron myötä Dunbar päätyy puolustamaan maataan asemalle, jossa ei paljoa kiirettä pidetä. Hetken hiljaisuutta kuunneltuaan Dunbar huomaa sotivansa yksinäisyyttä ja aikaa vastaan – asemalla kun ei ole ketään. Eikä sinne ole oletettavissakaan ketään.
Tässä vaiheessa tietokoneiden lannistaman sukupolven edustajaa voisi ruveta jo väsyttämään. ”Siis eikö sillä ollu siellä pleikkariakaan? Mitä se muka hommas?” Mutta kun eipä taidakaan väsyttää! Oscarhirmuna tunnettu TSK jaksaa viedä tarinaansa eteenpäin, vaikka monesti hitaat otokset pysäyttävät kaiken vain aution maiseman ihailuun.
Dunbar ei luovuta yksinäisyyden keskellä, vaan ystäväksi kelpaavat muutkin kuin Homo Sapienseiksi kutsut eläimet. Rainan nimestäkin bongattavasta sudesta tulee Luutnantin bestis, ainakin siihen saakka kunnes intiaanit Mary McDonnellin naishahmon johdolla saapuvat läheisyyteen. Tunteita ei säästellä loppupuoliskon konflikteissa.
Costnerille Tanssii susien kanssa merkitsee muutakin kuin palkittua ohjaustyötä. Pääosakaan ei riittänyt, vaan myös lompakkoa täytyi venytellä sen tuottajana verran, että raina saatiin edes aikaiseksi. Mikä häpeä se olisikaan, jos leffa ei olisi valmistunut ”tuotantoteknisistä” syistä, varsinkin kun nykyään kaiken maailman b-leffoillekin liikenee vähintään se 75 miljoonaa (vrt. esim. Virus, 75 miljoonaa)
Kaksitoista Oscar-ehdokkuutta. Seitsemän voittoa. Sisältäen monta voittoa tärkeimmistä kategorioista. Tylyä statsia. Ja kaikki se tuli Kevinin tyylikkäästä & maltillisesta tanssahtelusta Canis Lupuksen kanssa. Maltti on valttia ja aito taito aitoa taitoa. Niin se vain joskus menee.
