Stanley ja Iris on hyvin tavanomainen draama. Se on yllätyksetön, eikä se luo oikein mitään uuttakaan. Kuitenkin se saa katsojan puolelleen. Mistään erikoisesta leffasta ei ole siis kyse, mutta 101 minuuttia kuluu tämän parissa todella nopeasti, eikä katsoja ehdi kyllästyä. Pääosassa on Jane Fondan näyttelemä Iris King, joka tekee töitä suuren leipomon liukuhihnalla. Iris joutuu asumaan siskonsa, siskon miehen ja kahden lapsensa kanssa saman katon alla, mikä ei ole aina suurta iloa. Iriksen tyttö tulee raskaaksi, eikä Iriksen elämä ole muutenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Hän löytää kuitenkin uuden ystävän leipomon keittiöstä, Stanleyn (De Niro), jota Iris alkaa opettamaan lukemaan sekä kirjoittamaan, sillä miehellä ei nuo osa-alueet ole vielä kunnossa. Tuo opetusosuus tekee tästä kirjallisuuden Rockyn, jos haluaa leikkisästi asian ilmaista.
Jane Fonda on ihan hyvä Iriksenä, jota elämä on hieman potkinut päähän, mutta elokuva ehdottomasti kaatuisi ilman De Niron jämäkkää kameran edessä työskentelyä. Robert De Niro on elokuvan suola, syy miksi tämän jaksaa katsoa loppuun saakka. Lämminhenkinen sekä haikea tunnelma maustaa leffaa kivasti, mutta ei tämä silti olisi mitään ilman Robertia. Ei romanttiset draamat ole yleensäkään minun lemppareitani, enkä tätä olisi edes ryhtynyt katsomaan ilman Bobbya. Jane Fondakin on ihan uskottava, eikä hänenkään näyttelemistään voi pahasti moittia, mutta julma tosiasia kuitenkin on, että hän jää aivan De Niron varjoon.
Lopussa pläjäys sortuu typeriin imelyyksiin, mutta elämänmakuisuus pysyy päällä loppuun saakka. Käsikirjoituksessa olisi ollut paljon parantamisen varaa, mutta ohjaaja Martin Ritt kuvaa ihan kauniisti. Ritt kuoli elokuvan ilmestymisvuonna ja tämä jäi hänen viimeiseksi ohjaukseksi. Elokuva jää yllättävän sisällöttömäksi, yllättävän vähän käydään asioita läpi noin pitkässä ajassa. Kyllä 101 minuuttiin olisi mahtunut paljon enemmänkin tai juttua oltaisiin voitu hieman tiivistää. Tosin rauhallinen kerronta on yksi elokuvan vahvuuksista De Niron roolin ohella.
Siis kannattaa katsoa, jos tykkää laadukkaista tarinoista sekä syvistä henkilöhahmoista, eikä anna pienen junnaavuuden häiritä. Kaikille De Niron faneille kuitenkin pakollista katsottavaa. Taas yksi todiste siitä, miksi kunnioitan jätkää näyttelijänä.
