Mukavaa, että joillakin riittää mielikuvitusta ja ideoita. Kuutiossa on hauskan omaperäinen juoni. Suljetaan toisilleen tuntemattomat ihmiset suureen kuutioon, joka on täynnä ansoja. Kaikki henkilöt ovat myös täysin erilaisia luonteeltaan ja ammattiensa puolesta. Tuollaisessa sekamelskassa syntyy näppäriä tilanteita ja dialogeja.
Kuutio toimii hienon ideansa varassa, ei niinkään näyttelijäsuoritusten. Tärkeintä on leikitellä ihmismielellä ja katsoa, kuinka se ahtaassa toimii vai toimiiko ollenkaan. Kannattelijana aina puoleen väliin asti toimii hyvä käsikirjoitus. Tuossa puolivälin paikkeilla käsikirjoittajalle on tapahtunut jotain seuraavista: A: Häneltä on yksinkertaisesti loppunut ideat, B: Hän on laiskistunut ja alkanut kiirehtimään, C: Hän on mahdollisesti ollut humalassa, tai D: Hänet on korvattu jostakin syystä toisella, kehnolla kirjoittajalla. Mahdollisin vaihtoehto lienee A. Kuutio on kuin kaksi erilaista elokuvaa, joista toinen on hyvä ja toinen kehno. Vaikka kestoa ei ole kuin vähän reilu 80 minuuttia, tuntuu sekin turhan venytetyltä.
Miljöö kiehtoo kaikesta huolimatta loppuun asti. Mitä ihmeellisemmät ansaviritelmät jaksavat ihmetyttää käsikirjoituksen levitessä löysäksi kuin pullataikina. Kuutio on mukava kikkailuelokuva, joka voisi olla paljon parempi, jos puserrusta ja fiksuja ideoita olisi riittänyt koko keston ajaksi. Eniten risuja, mutta myös eniten ruusuja saa tuo yritteliäs käsikirjoittaja.
Future Filmin halpis-DVD ei mitenkään loista tekniikalla. Ääniraita on stereo, ja vähäisiin ekstroihin ei löytynyt mielenkiintoa kajota. Nopeasti käytettynä valikko tuntui monimutkaiselta arvailulta, mutta sopii Kuutiomaiseen tapaan.
nimimerkki: Viisas