Tanskalaiset puhuvat rumasti, he muistuttavat ulkonäöltään Jouko Turkkaa eikä maisematkaan lumoa. Ei siis ihme, että heidän leffansa vetoavat suomalaisiin. Vilkkuvat valot on elävä esimerkki siitä.
Lapsuudessaan kovia kokeneet heput lyöttäytyvät yhteen. Heidän yhteinen intressi on alamaailman toilailu. Pölyt, ryöstely ja asehimo vievät kaverukset lopulta syrjäiseen piilopaikkaan pakoon pahoja färsaarelaisia(!). Paikalliset hörhöt eivät juurikaan poikkea kaveruksista ja sielujen sympatia löytyy parin ihmeukon kanssa.
Vähäeleisesti tehty elokuva etenee lapsuustakautumien kautta kieltämättä hitaasti, mutta älyvapaat mustan huumorin sävytteiset yksityiskohdat, niin takaumissa kuin sankareiden toilailuissa, pitää mielenkiinnon yllä. Rujoa touhua.
Jos haussa on erilainen leffa ja musta huumori viehättää, on Vilkkuvat valot ehdotonta eliittiä. Näyttelijät tekevät katu-uskottavaa työtä ja heppujen eroavaisuudet tulevat selville matkan varrella. Karismaa löytyy ja rumat tanskalaiset ovat omimmillaan.
Miinuksena leffassa on keskivaiheen laahaus. Teknisesti toinen miinus on DVD:n Tanskan kieliset lisäsälät. Kuka piru niistä vaivalla tehdyistä jutuista ottaa selvän?
