Taiteessa on voimaa, jota historitsija Simon Schama pyrkii esittelemään tässä BBC-tuotantoa olevassa sarjassa. Kuten monissa muissakin perinteisissä dokumenteissa, Taiteen voimassa pää puhuu. Mutta tällä erää se on Simon Schaman pää, ja Schamaa edes vähän tuntevat tietävät miehen jo entuudestaan varsin karismaattiseksi pakkaukseksi. Kun Schama pääsee vauhtiin, teksti tulvii hänen suustaan intohimoisesti mutta loogisesessa jatkumossa ja mielenkiintoisia seikkoja tulvillaan.
Schama on valinnut dokumenttiinsa kahdeksan taiteilijaa, joista vain yksi oikeastaan varsinaisesti tunnetaan muusta kuin maalaustaiteesta. Tämä taiteilija on kuvanveistäjä ja arkkitehti Bernini, jonka loisteliaasta Pyhän Teresan hurmiosta Schama puristaa seksuaalista hohdetta kuin maitoa turpeasta nisästä. Historioitsijan kuvittelisi tuntevan asiansa läpikotaisin, joten katsoja nielee joka tiedon tirauksen antaumuksella kuin nälkäinen lapsi. Mutta! Kuten tv-sarjassaan A History of Britain, Simon Schama laskettelee Taiteen voimassakin omia latujaan, itse veistämillään suksilla. Olkoonkin, että mies on opettanut mm. Harvardissa, Oxfordissa ja Cambridgessä, häneen ei kannata suhtautua kritiikittä. Harmillisen useaan otteeseen Schaman lähteet jäävät sarjan aikana hämäriksi, ja hänen sanansa vaille todistuspohjaa – luotettavuutta henkivästä ylöspanosta ja esiintymisestään huolimatta.
Sarjan taiteilijajoukon ja heidän teostensa valinta herättää kysymyksiä; miksi aloitetaan Caravaggiosta ja lopussa hypätään Rothkoon? Miksi Schama keskittyy esittelemään Jean-Louis Davidin Marat’n kuolemaa, mutta ei esimerkiksi samaisen Davidin teosta Napoleon ylittää Alpit? Tai miksi mukana ei vaikkapa ole sellaisista suurnimeä kuin Leonardo Da Vinci? Näyttäisi siltä, että Schama olisi valinnut Taiteen voiman teokset ja taiteilijat oman mieltymyksensä mukaan. Käsittelyjärjestys taas puolestaan on kronologinen. Mutta jos valinnatkin on tehty Schaman mielen mukaan, miksei taiteilijoita teoksineen olisi voinut yhtä hyvin laittaa hänen omaan suosikkijärjestykseensä? Näkemäni perusteella voisin väittää, että silloinkin Mark Rothko olisi kuitenkin ollut luultavasti viimeisenä, mutta ei mahdollisesti muita heikomman tasonsa vuoksi. Sen verran innokkaasti Schama tätä abstraktin taiteen uranuurtajaa hehkuttaa, ettei tästä juuri jää epäilystä. Rothko-jaksoon on vieläpä palkattu näyttelijä (Quarterman) esittämään nuorta Simonia ihailemassa Rothkon värejä ja muotoja, mikä korostaa niin jakson tunnelmaa kuin koko sarjan henkilökohtaisuutta.
Täydelleen puhuvan pään taideselostukseksi Taiteen historia ei tosiaan jää. Jokaisessa jaksossa on mukana näyteltyjä osia, joissa pääasiassa vuorosanattomat näyttelijät yrittävät ilmentää kohteena olevan taiteilijan tuntemuksia aikalaismaisemassa. Idea voi vaikuttaa kuluneemmalta ja kökköisemmältä kuin se lopulta näyttäytyy. Dramatisoidut pikku palat sopivat hyvin Schaman sanojen rinnalle. Näyttelijöille tietysti on haasteellinen tehtävä ilmentää jotakin vain pelkillä ilmeillään, mutta puvustuksen ja lavastuksen ollessa kuitenkin kohdillaan illuusio onnistuu ainakin yli puolessa sarjan kahdeksasta jaksosta.
Dramatisoitujen hetkien huippu koetaan kuudennessa jaksossa, jossa Schama pureutuu Vincent van Goghiin. van Goghina nähdään Andy Serkis, jonka kähinä Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogian Klonkkuna sai monet hinkumaan sivuosa-Oscaria tuolle pikseliotukselle. Miten lienee Jackson näyttelijän lahjat nähnyt, mutta ainakin tässä dokumentissa Serkis on lyömätön. Ei haittaa, vaikkei hän olekaan ilmetty van Gogh, sillä hänen katseessaan tosiaan loistavat van Goghin älykkyys ja maanisuus. van Goghille omistettu osa on siinä mielessä poikkeuksellinen, että Schama vaikenee sivummalle ja antaa Serkisin kertoa auringonkukkamaalarin oman kannan asioihin suoraan kameralle. Kun vähän resuisen oloinen van Gogh tuijottaa sinua suoraan silmiin, ja toteaa, että näin asiat ovat, siinä ei voi paljon sanoa vastaan. Katsojan kannalta kokemus on repäisevä ja valaiseva. Henkilökohtaisesti en ole koskaan sietänyt van Goghin vahvaa värinkäyttöä ja kaksiulotteisuutta, mutta Serkisin taiteen voima ja Schaman karismaattinen historiointi toimivat tällä erää kuin uskonnollinen herätys.
Kokonaisuudessaan Taiteen voima on historioitsija Schaman omakohtaisesta otteesta huolimatta erittäin mielenkiintoinen katselmus kahdeksaan erilaiseen, mutta töillään monia keskusteluja herättäneeseen taiteilijaan historian eri vaiheilta. Jo Caravaggion hurjaluonteista elämää 1600-luvun alun Roomassa avartava aloitusjakso on niin imuisa, että koko sarjan tahtoisi katsoa putkeen yhdeltä istumalta. Se on henkiseltä tasoltaan olmi, joka ei yhtään kiinnostu, jos mies maalaa oman päänsä irti. (Niin Caravaggio teki.)
Sarjassa käsitellyt taiteilijat:
Michelangelo Merisi da Caravaggio, Rembrandt van Rijn, Gian Lorenzo Bernini, William Turner, Jacques-Louis David, Vincent van Gogh, Pablo Picasso ja Mark Rothko.
